Mehevä torttupohja ja raikkaan sitruunainen täyte ovat tämän suussa sulavan sitruunatortun salaisuus. Tarjoa tuoreiden marjojen ja kermavaahdon kanssa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita pohjataikinan kuivat aineet kulhossa. Nypi joukkoon voi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.
Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) reunojen ja pohjan väliin leivinpaperi. Voitele vuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Täytettä varten sulata voi kattilassa ja anna hieman jäähtyä. Raasta hyvin pestyjen sitruunoiden kuori ja purista mehu. Sekoita sulatetun voin joukkoon. Lisää sokeri ja mantelijauhe ja sekoita. Vaahdota munat ja sekoita muun täytteen joukkoon.
Kaada täyte pohjan päälle ja jatka kypsentämistä 15–20 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla. Tarjoa esimerkiksi kermavaahdon ja marjojen kanssa.
Sitruunatorttu on parhaimmillaan leipomista seuraavana päivänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Mimerkki, ohjeessa voi käyttää voin sijaan halutessaan margariinia.
Lemonstolemoncake
2 vuotta sitten
Ihana torttu, helppo tehdä gluteenittomana! Omaan makuun sokeria voi tosin laittaa vähän vähemmän ja jauhojen määrää taisin vähän lisätä pohjan valmistuksessa.
Ainoa
2 vuotta sitten
Mahatavan herkullinen ja mehevä torttu, meni meillä heti suosikkilistan kärkeen. Helppo muuntaa gluteenittomaksi :)
SitruunanYstävä
5 vuotta sitten
Todellista herkkua!!
KeittiöKampela
6 vuotta sitten
Ihanan makuista, mutta joku taisi mennä pieleen pohjan kanssa, koska siitä tuli tosi kova? Ei kai sen pohjan kuulu olla kova? Piti kyllä piirakan hyvin kasassa, mutta...
Ei hyvä
6 vuotta sitten
Ei noussut vaan lätsähti uunissa. Liian makea myös 😕
Annika
7 vuotta sitten
Tosi hyvä ja ihanan sitruunainen. Mantelijauho tuo pehmeyttä. Söin vuosi sitten Italiassa aivan taivaallista sitruunakakkua ja olen metsästänyt reseptiä siihen siitä asti. Tämä on jo hyvin lähellä sitä ellei olekin se.
Jemina Julia josefiina
7 vuotta sitten
Hei minkä verran on 120g mantelijauhetta deseinä.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Jemina Julia josefiina, 120 g mantelijauhetta on noin 2,5 dl.
fammu75
9 vuotta sitten
Vau! Jos sietää mantelia ja sitruunaa niin tosi hyvä torttu. Eikä edes vaikea valmistaa.