Keitä makaroneja 8 minuuttia suolalla maustetussa vedessä (2 litraa vettä + 1 tl suolaa). Valuta makaronit lävikössä ja sekoita joukkoon öljy.
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää soijarouhe ja sekoittele hetki. Lisää vesi, tomaattisose ja mausteet.
Sekoita laakeassa uunivuoassa makaronit ja soijarouheseos. Sekoita kaurajuoman joukkoon kananmunat ja mausteet. Kaada seos vuokaan.
Levitä pinnalle juustoraaste. (Jos haluat maidottoman version, levitä pinnalle seos öljystä ja spelttihiutaleista tai korppujauhoista). Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Koristele valmis makaronilaatikko tuoreella basilikalla.
Vinkki! Voit halutessasi lisätä makaronilaatikon pinnalle juustoraasteen ja korppujauhoseoksen sijaan ohuita tomaattiviipaleita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hienon näköinen tua resepti varmaan on tulisi hyvä köksän -tunnille. Kiitos
Anna
7 kuukautta sitten
Ei kyllä hyydy kahdella munalla ja edes 40 minuutissa… :(
Nina
9 kuukautta sitten
Muuten hyvä, mutta uunissa menee todellisuudessa lähemmäs tunti (puolet ajasta foliolla peitettynä) ja mausteita saa laittaa lisää. Laitan itse mainittujen lisäksi myös paprikajauhetta ja valkosipulijauhetta, niin tulee hyvää :)
Peetu
10 kuukautta sitten
Laitoin reilusti enemmän mausteita ja silti maku jäi tylsäksi. Lisäksi reilu 35min uunissa ei riittänyt lainkaan perusuunissa. Luotin tuohon aikaan ja laatikko oli vetistä mössöä. Loput tulen laittamaan paistinpannulla. Ehkä nesteet kiinteytyvät silloin.
Ei jatkoon
10 kuukautta sitten
Puolen tunnin paistamisen jälkeen oli "makaronilaatikkokeittoa". Lisäksi ohjeessa mainituilla maustemäärillä ruoka jäi aivan mauttomaksi.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
soijarouhetta ei tarvitse esikeittää.
Tumpelo
1 vuosi sitten
Pitääkö soijarouhe esikeittää vai turpoaako uunissa?
Kotikokki
1 vuosi sitten
Hyvä ohje muuten, mutta soijarouhetta ja mausteita laittaisin ensi kerralla enemmän. Plus puoli tuntia uunissa ei riittänyt.
PiiaP
2 vuotta sitten
Hyvä resepti muuten, mutta ainakin meidän uunissa ei munamaito hyytynyt puolessa tunnissa. Tarvitsi n. 50 min.
Maru
2 vuotta sitten
Sovellan itse ohjetta: tuplaten kaikkia mausteita ja laitan 2kpl munia 6dl maitoon ja kaadan makaroonien päälle. Erittäin hyvää tulee! Koko perhe ja vävykin tykkää.
Johanna 61v
2 vuotta sitten
Olen 40 vuotta tehnyt makaronilaatikon ilman munia. Makaronit (400g) raakana vuokaan ja nestettä 1 litra. Tulee kiinteää. Vähän pehmeämpää saa laittamalla 1,2 litraa nestettä. Sitten vaan lisäksi mitä haluaa: jauhelihaa tai broikkusuikaletta tai juuresraastetta+raejuustoa. Helppoa ja nopeaa.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Meikäläinen, munattoman makaronilaatikon voi halutessaan valmistaa jättämällä kananmunat kokonaan pois. Halutessasi kananmunat voi myös korvata esimerkiksi sekoittamalla keskenään 1 ½ dl soijajauhoja ja 4 dl nestettä. Alla olevasta linkistä löydät lisää vinkkejä kananmunattomaan ruoanvalmistukseen:
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/erityisruokavaliot/onnistu-ilman-kananmunaa
Meikäläinen
2 vuotta sitten
Jos haluaa tehdä munattoman version niin mikä olisi paras tapa korvata kananmuna?
Mikko
3 vuotta sitten
Nestettä on reseptissä todella paljon, piti paistaa lähemmäs tunti. Lisäksi kannattaa lisätä mausteita kuten soijaa ja savupaprikaa.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Hmmm, makaronien joukkoon lisätään 1 rkl öljyä ja pannulle sipulien kuullottamista varten 1/2 dl.
Hmmm
3 vuotta sitten
Kumpi määrä öljyä laitetaan makaroonien sekaan ja kummalla kuullotetaan sipulit? 🤔
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Sonja, harmillista kuulla että soijamakaronilaatikko on jäänyt vetiseksi. Reseptissä mainittu paistoaika on aina ohjeellinen, sillä uunit ovat erilaisia. Laatikkoa kannattaa tarkkailla paiston aikana ja tarvittaessa paistaa sitä hiukan pidemmän aikaa.
Sonja
4 vuotta sitten
Olispa pitänyt lukea kommentit ensin. Paistoin 30min ja ihan vetiseksi jäi, luotin tuohon paistoaikaan 🤦 Reilusti kaadoin ylimääräiset nesteet pois. Enskerralla sitten pidempi paistoaika, ainakin se 60min. Tosi hyvää muuten. 😊
Amatööri
4 vuotta sitten
Hyvääää! Ekaa kertaa soijarouhe testattu ja onneksi tein tällä reseptillä.
Bruno
4 vuotta sitten
Tuli kyllä hyvää, 5/5. Tein kutakuinkin ohjeen mukaan, 30 minuutin paistoaika ja 1 dl vesimäärä olivat sopivat, ja lopputulos oikeinkin maukas. Päälle laitoin rypsiöljyn ja korppujauhojen seoksen, mistä ohjeen mittasuhteilla tuli sopiva määrä, ja hyvää sekin.
Yum
5 vuotta sitten
Niin hyvää!!! Meidän uusi lempiruoka. Lapsetkin tykkäsivät. Mutta paistoin 45 min 200 asteessa, kuten normi makaronilaatikon.
Miu
5 vuotta sitten
Hyvää😁😁
Veera
5 vuotta sitten
Hyvä perusresepti, johon voi itse lisäillä esim. kasviksia ja mausteita, mutta kuten aiemminkin on kommentoitu, 30 min kohdalla munamaito on edelleen nestemäistä. 50-60 min paistoajalla munamaito hyytyi ja pinta ruskistui nätisti.
Mitä tästä tulee
5 vuotta sitten
Munamaito ei kyllä puolessa tunnissa hyytynyt vaan oli pelkkää nestettä.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Joonatan, respeti on testattu 3 rkl tomaattisosetta. Toki halutessasi voit laittaa tomaattisosetta myös vähemmän.
Joonatan
6 vuotta sitten
3rkl tomaattisosetta? Onko ihan oikea määrä?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Laihduttaja, valitettavasti tälle reseptille ei ole laskettu ravintoarvoja.
Laihduttaja
6 vuotta sitten
Kuinka paljon koko ruoassa on kaloreita?
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Minävain, resepti ja sen toimivuus on testattu K-Koekeittiössä. Veden lisäksi reseptiin tulee tomaattisosetta ja soijarouhe turpoaa lisää uunissa kaurajuoman kanssa.
Minävain
7 vuotta sitten
Ohjeessa on soijarouheen määrään liian vähän vettä, videollakin vettä lisätään huomattavasti enemmän.