Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pane sulaneet paahtopaistit muovipussiin ja kaada marinadi joukkoon. Anna marinoitua yön yli jääkaapissa. Käännä pussia muutaman kerran marinoitumisen aikana.
Ota lihat huoneenlämpöön vähintään 1/2 tuntia ennen kypsentämistä. Pane puiset varrastikut kylmään veteen likoamaan.
Leikkaa paahtopaistit vartaisiin sopiviksi paloiksi. Halkaise ja viipaloi sitruuna. Työnnä lihapalat ja sitruunaviipaleet vartaisiin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paista lihavartaat parilalla tai uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Voit myös grillata ne. Käännä vartaita kypsennyksen aikana muutaman kerran.
Paloittele kukkakaali kukinnoiksi. Paloittele myös varsi. Keitä vähässä, suolalla maustetussa vedessä 5–8 minuuttia, kunnes kukkakaali on juuri ja juuri kypsää.
Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuutioi tomaatit ja viipaloi oliivit. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä pari minuuttia. Mausta seos. Lisää tomaatit, oliivit ja persilja.
Kaada valutetut kukkakaalit tarjoilukulhoon tai -vadille. Lusikoi sipuli-tomaattiseos kukkakaalien päälle. Ripottele päälle murennettua fetaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.