Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata paahtopaistit jääkaapissa. Ota sulaneet paahtopaistit huoneenlämpöön noin 1 tunti ennen valmistusta.
Kuivaa paahtopaistit talouspaperilla, poista mahdolliset kalvot ja ruskista nopeasti voi-öljyseoksessa kuumalla pannulla.
Laita paistit uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla.
Leikkaa paahtoleivistä reunat. Kuori valkosipuli ja pistaasipähkinät. Laita kaikki kuorrutuksen ainekset monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen. Soseuta tahnaksi.
Levitä kuorrutus paistien päälle ja kypsennä 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia, kunnes lihan sisälämpötila on noin 58 astetta ja liha punertaa vielä sisältä. Jos haluat saada paistit kypsiksi, paista kunnes sisälämpötila on 60–65 astetta. Kääräise paistit folioon ja anna vetäytyä vielä noin 15 minuuttia.
Valmista perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita joukkoon pecorino- tai parmesaaniraaste ja voi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Leikkaa vetäytynyt paahtopaisti ohuiksi viipaleiksi. Tarjoa perunamuusin kanssa.
Vinkki! Voit tarjota paahtopaistin kanssa myös Pirkka Parhaat punaviinikastiketta ja keitettyä parsaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Eihän toi 10-15min paisto riitä mihinkään. Liha on noin 40 astetta sen jälkeen .
K-Kuluttajapalvelu
9 kuukautta sitten
Harmillista kuulla, ettei karitsa ole kypsynyt annetussa ajassa. Kypsymisaikaan vaikuttaa paahtopaistien koko, lihan sisälämpötila ennen paistamista sekä se kuinka pitkään paahtopaisteja ensin ruskistaa pannulla. Toki myös uuneissa on jonkin verran eroja. Parhaimman paistotuloksen saa, kun käyttää apuna lihalämpömittaria.
Mummi
9 kuukautta sitten
Todella herkullisen tuntuinen resepti . Täytyy kuitenkin kokeilla .
Lilli
2 vuotta sitten
Erittäin maukas,teen lampaan ystävänä uudestaan.
janneE
3 vuotta sitten
Nam herkkua punkun kanssa ja valkosipuli,kermaperunat.nam