Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Lämmitä maito 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää jauhoseos hyvin vatkaten maidon joukkoon.
Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma, muna ja osa jauhoista. Lisää taikinaan pehmeä rasva ja alusta loput jauhot. Kohota taikina liinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia.
Sulata täytteeseen tulevaa rasvaa hieman ja sekoita joukkoon sokeri sekä sitruunanmehu. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Raasta mantelimassa.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja painele ilmakuplat pois. Kauli taikina 30 x 70 cm kokoiseksi levyksi. Sivele taikinalevy rasvaseoksella. Ripottele päälle suklaarouhe ja mantelimassaraaste.
Kääri taikinalevy rullalle pitkältä sivulta. Nosta rulla pellille leivinpaperin päälle. Taivuta rulla kranssin muotoon. Leikkaa kranssiin noin sentin levyisiä viiltoja melkein pohjaan saakka. Taivuta viipaleet vuorotellen molemmille puolille. Kohota kranssi peitettynä noin puoli tuntia.
Paista leivonnaista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Ripottele jäähtyneen kranssin pinnalle reilusti tomusokeria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.