Valmista minibriossisämpylät. Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Lisää sokeri, suola ja munat. Sekoita joukkoon puolet jauhoista.
Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Sekoita tasaiseksi ja vaivaa noin 15–20 minuuttia. Anna taikinan kohota tunti jääkaapissa peitettynä.
Jaa taikina 12 osaan. Pyörittele taikinapalat pieniksi pulliksi. Laita leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota peitettynä noin tunti.
Voitele pullat munalla ja paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Vaahdota kerma ja lisää sekaan vaniljarahka. Nosta kylmään.
Rouhi pistaasipähkinälevy pieneksi.
Halkaise tuoreet kirsikat ja poista kivet.
Kuumenna ehdottoman puhdas grilliparilla keskilämmöllä kuumaksi. Lisää kivettömät kirsikat. Kuumenna käännellen, kunnes kirsikat ovat höyryävän kuumia ja saaneet hieman väriä.
Nosta kuumat kirsikat kulhoon ja lisää sekaan saman tien suklaahiput.
Sekoita, kunnes suklaa on sulanut kirsikoiden sekaan. Mausta ripauksella suolaa.
Kokoa sliderit. Halkaise pullat ja jaa kirsikka-suklaaseos pohjien päälle. Lisää kirsikkakerroksen päälle kerma-vaniljarahka ja viimeistele pinta pistaasirouhe.
Paina päälle kannet ja tarjoa heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.