Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mantelijauhe, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos vaahtoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 6–8 minuuttia. Ripottele leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä torttu paperille. Irrota paistopaperi ja anna levyn jäähtyä.
Vatkaa täytteen kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon rahka, kohmeiset puolukat (jätä 1/2 dl koristeeksi), suklaarouhe ja sokerit. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullalle. Kietaise kääretorttu leivinpaperiin ja nosta jääkaappiin mehevöitymään.
Vaahdota kuorrutuksen kerma ja lisää suklaarouhe joukkoon. Levitä kerma-suklaaseos kääretortun päälle. Koristele pinta puolukoilla ja mantelilastuilla juuri ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: puolukoita
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
yli 60 minValmistusaika yli 60 min. 2,8(4 arviota)Arvosana 2,8 tähteä viidestä, 4 arviota.
Lisää inspiraatiota lautaselle
Arvostele resepti
ka. 4,3 (39 arviota)
Alevtina
1 vuosi sitten
Todella hyvä resepti, meidän suosikki ❤️
dgdfgsgs
9 vuotta sitten
voinko korvata suklaan gluteenittomalla suklaalla
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
dgdfgsgs, voit hyvin korvata Fazerin taloussuklaarouheen myös jollakin muulla suklaalla. Mikäli käytät levynä olevaa suklaata, tulee se vain rouhia itse.