Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota jauheliha huoneenlämpöön. Sekoita ruokakerma ja korppujauhot kulhossa. Anna turvota noin 5 minuuttia.
Kuori ja hienonna punasipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota pannulla öljyssä.
Lisää korppujauhoseokseen hieman jäähtyneet sipulit, jauheliha, kananmuna, hienonnettu persilja ja mausteet. Vaivaa massa tasaiseksi.
Kuutioi tomaatit. Levitä jauhelihamassa uunipellille leivinpaperin päälle. Asettele massa suorakaiteen muotoiseksi, noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi (30 cm x 20 cm). Levitä päälle tomaattikuutiot ja juustoraaste. Jätä noin 5 cm levyn reunoista ilman täytettä.
Kääri mahdollisimman tiiviiksi rullaksi leivinpaperin avulla ja poista leivinpaperi rullan ympäriltä. Nipistele sauma kiinni ja sulje rullan päädyt huolellisesti. Aseta rulla pellin toiseen reunaan leivinpaperin päälle. Laita terttutomaatit pieneen uunivuokaan aseta se pellin toiseen reunaan. Valuta tomaattien päälle oliiviöljyä.
Kypsennä 200-asteiseessa noin 30 minuuttia. Viimeistele tuoreella basilikalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kiitos, lihamureke sai uuden ulottuvuuden kera terttutomaattien silauksen. Jääkaapissa ei sattunut olemaan juustoraastetta eikä saatavilla tuoretta persiljaa. Korvasin raasteen salaattifetalla ja persiljan tuoreella basilikalla ja oreganolla sekä teelusikallisella kuivattua kirveliä.
XxxxxL-housut
1 vuosi sitten
Kilon 10% naudan jauhelihaan aivan loistava, tuplasi vain muut ainekset ja korvasi täytteet Koskenlaskijan viherpippurilla. Mausteiksi vain jodioitu merisuola ja jauhelihamauste.
Mirvae
4 vuotta sitten
Yhdellä desillä kaurakermaa tuli herkullinen lihamureke. 😄
Sipulin korvasin purjolla, joka piti saada käytettyä. Nappasin kaupasta tähän cheddarjuustoraasteen, ja tuli niin hyvää että oli pakko santsata.
Murekkeesta tuli paiston aikana paljon nestettä pellille, vaikka olin antanut lihan lämmetä etukäteen. Seuraavalla kerralla laitan tämän mieluummin sopivan kokoiseen vuokaan.