Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuivaa tofu puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen. Revi käsin noin sentin palasiksi. Pese ja kuori bataatti. Leikkaa noin sentin paksuisiksi tikuiksi. Kuori parsakaalin varsi ja leikkaa muutamaan palaan. Paloittele parsakaalin kukinnot. Levitä bataatit, parsakaalin varsi ja tofut leivinpaperin päälle pellille ja valuta päälle 2 rkl öljyä.
Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.
Pese miniluumutomaatit ja pavut. Levitä pellille. Lisää myös parsakaalin kukinnot.
Sekoita tacomauste, 2 rkl oliiviöljyä, vaahterasiirappi ja vesi kastikkeeksi. Valuta kastiketta ensin tofuille ja sekoita, että ne maustuvat kauttaaltaan. Valuta loppu kastike kasviksille.
Paista vielä noin 15 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat saaneet väriä.
Resepteiltä löytyvä Sydänmerkki kertoo ravintoarvoiltaan paremmasta vaihtoehdosta. Resepteissä on kiinnitetty huomiota rasvan laatuun sekä rasvan, suolan ja sokerin määrään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Älyttömän hyvä ja helppo, yksi arkiruokasuosikeista. Helppo tuunata vaihdellen eri kasviksia sen mukaan mitä jääkaapista löytyy ja heittää sekaan kaikki nahistumassa olevat.
Simo
1 vuosi sitten
Kasvikset on hyviä, mutta Tofu jäi kumiseksi, eikä imenyt makuja. Saattaisi toimia Jalotofun valmiiksi marinoiduilla paremmin.