Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Huuhdo riisiä siivilässä juoksevan kylmän veden alla, kunnes vesi on kirkasta.
Kaada riisi kattilaan ja lisää kylmää vettä niin, että riisi peittyy. Jätä sivuun 20 minuutiksi. Valuta vesi pois ja lisää 8 dl vettä.
Kuumenna kiehuvaksi. Peitä kattila kannella ja käännä lämpö miedolle. Hauduta 10 minuuttia, kunnes kaikki vesi on imeytynyt riisiin. Älä avaa kantta välillä.
Ota kattila pois liedeltä. Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola kulhossa keskenään. Mausta riisi etikkaseoksella. Jaa valmis riisi kolmeen kulhoon eli noin 4 dl riisiä /kulho. Lisää yhteen kulhoon punajuuriliemi, toiseen sulatettu pinaatti ja kolmanteen kurkuma-vesiseos. Sekoita ja anna jäähtyä.
Valmista täytteet. Suikaloi kurkku pitkittäin. Halkaise avokado, poista kivi ja koverra hedelmäliha kuoresta esimerkiksi lusikalla. Suikaloi avokado. Suikaloi pestyt paprikat.
Aseta merilevämatto tuorekelmun tai bambumaton päälle. Levitä riisiä ohueksi kerrokseksi kahteen kolmasosaan merilevämatosta. Asettele vihannessuikaleita ja punajuurisalaattia haluamanasi yhdistelminä riisin keskelle pitkittäin.
Kääri kelmun tai bambumaton avulla tiukaksi rullaksi. Kostuta tarvittaessa merilevämaton reuna veteen kastetulla sormella, jotta reuna tarttuu paremmin kiinni. Kokoa samoin loput sushirullat. Leikkaa rullat terävällä veitsellä 6–8 palaan. Tarjoa soijakastikkeen kanssa.
Yhdistele samaan rullaan erivärisiä riisejä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.