Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata rasva pinnoitetussa kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito voimakkaasti vatkaten. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua muutama minuutti.
Ota kattila levyltä ja sekoita joukkoon ensin vuohenjuusto ja sitten keltuaiset yksitellen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaisvaahto varovasti nostellen kohokastaikinaan.
Kaada taikina huolellisesti voideltuihin, korkeareunaisiin noin 2–3 dl:n annosvuokiin. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua turhaan, jotta kohokkaat eivät laskisi. Kypsät kohokkaat ovat kullanruskeita ja keskeltä hyvin kohonneita.
Valuta mangoviipaleet ja kuutioi ne. Kuori ja paloittele päärynä ja halkaise huuhdotut viinirypäleet. Poista tarvittaessa siemenet. Sekoita hedelmäpalat paloiteltujen pekaanipähkinöiden kanssa. Sekoita vaahterasiirapin joukkoon limetin mehu ja kuori. Mausta vielä kardemummalla ja mintulla. Tarjoa lämpimän kohokkaan kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.