Mausteinen Marokko
Marokkolaisessa keittiössä suolainen ja makea sekoittuvat suloisesti toisiinsa. Ruokahetken kruunaa mahtavan huumaava mausteiden tuoksu.
Herkuttele marokkolaisittain
- Marokon keittiössä on afrikkalaisia, arabialaisia ja eurooppalaisia piirteitä. Ruoka valmistetaan kasviksista, lihasta ja kalasta yhdessä pähkinöiden, yrttien ja mausteiden sekä tuoreiden ja kuivattujen hedelmien kanssa. Lisänä tarjoillaan leipää, couscousia, bulguria tai riisiä.
- Ruokailu on hyvin sosiaalista. Perinteisesti istutaan yhdessä lattialla matalan pöydän ympärillä ja syödään sormin leipää apuna käyttäen.
- Ruoka on mausteista, muttei tulista. Tärkeitä mausteita ovat kaneli, inkivääri, kumina, sahrami, paprika, jeera, muskotti, cayennepippuri, mustapippuri, anis ja kurkuma. Ras el Hanout -klassikkosekoituksessa on kymmeniä mausteita, ja jokaisella maustekauppiaalla on siihen oma reseptinsä.
- Ateria aloitetaan usein pienillä kylmillä tai lämpimillä salaateilla, jonka jälkeen tarjoillaan pääruoka. Jälkiruoan korvaavat tuoreet hedelmät, ja ateria päätetään makeaan minttuteehen.
Pieni Marokko-Suomi-ruokasanasto
Tagine on pataruoka, joka on saanut nimensä suippokantisesta savipadasta, jossa ruokaa valmistetaan pitkään hauduttamalla. Tyypillisesti raaka-aineina ovat erilaiset lihan tai kalan ja kasvis- ten yhdistelmät.
L’hamd mrakad eli suolaan säilötyt sitruunat, on olennainen ainesosa marokkolaisessa ruoanlaitossa. Voimakkaan kirpeä ja suolainen maku sopii tagineruokien, lisukkeiden ja salaattien maustamiseen.
Couscous on Marokon kansallisruoka, joka valmistetaan durum- vehnästä. Berbereiltä peräisin oleva ruoka tarjotaan usein joko pataruoan tai muulla tavalla kypsennettyjen kasvisten tai lihan kanssa. Usein couscousiin lisätään pähkinöitä, rusinoita sekä muita kuivattuja hedelmiä.
Pastilla-piiraat tehdään lehtevästä, ohuesta taikinasta, jonka taikinakerrosten välissä on kyyhkystä tai kanasta, kananmunasta, jauhetusta mantelista ja sahramista valmistettu täyte. Suolaisen pastillan päälle sirotellaan kanelia ja tomusokeria, mikä tekee lopputuloksesta makeansuolaisen.
Harira on keitto, jota syödään vuoden ympäri, mutta erityisesti ramadanin aikaan auringon laskettua. Mausteisen tomaatti- pohjaisen keiton ruokaisuutta lisäävät linssit, kikherneet ja liha, usein lammas.
Chermoula on tuoreista yrteistä, valkosipulista ja mausteista valmistettu öljypohjainen vihreä kastike. Marokkolaiseen keittiöön kuuluvat olennaisesti myös kalaruoat, joiden kanssa chermoulaa usein tarjoillaan.
Minttutee on reilusti sokeroitu vihreän teen ja tuoreen mintun yhdistelmä. Oikeaoppisen, korkealta lasin yltä tapahtuvan kaatotekniikan väitetään olevan yhtä tärkeässä osassa kuin juoma itse.