
Mandariinia kannattaa kokeilla sitruunan tai appelsiinin tapaan ruoanlaitossa ja leivonnassa! Tuoreita mandariineja saa pitkin kevättalvea kaupan hevi-osastolta, mutta myös säilykemandariinit maistuvat mainiolta eri resepteissä. Listasimme parhaat mandariinireseptit, joita kannattaa ehdottomasti testata!
Mandariini maistuu mainiolta tuoreeltaan, mutta kokeile sitä myös ruoanlaitossa ja leivonnassa. Mandariinista ruoat ja leivonnaiset saavat sopivaa makeutta ja hapokkuutta. Mandariinit sopivatkin yllättävän moneen reseptiin!
Tuoreet mandariinilohkot sopivat mainiosti myös salaatteihin tuomaan raikkautta! Tähän salaattiin on tehty myös mandariinimehusta kastike, johon on lisätty muun muassa neitsytoliiviöljyä ja valkoviinietikkaa. Avokado ja mantelit tuovat ruokaisuutta salaattiin, halutessa joukkoon voi lisätä myös fetajuustoa.

Mandariinikeikauskakku sopii mainiosti kevättalven juhlapöytään! Fariinisokeri ja mandariiniviipaleet takaavat ihanan karamellisen pinnan keikauskakulle. Kun kakku on valmis, tarjoile se esimerkiksi vaahterasiirapin ja vaniljajäätelön kanssa.
Mandariini sopii myös broilerikastikkeen joukkoon! Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii myös tässä kastikkeessa ja mandariinilohkot tuovat raikasta hedelmäisyyttä mukaan kastikkeesesen. Tarjoile maukas mandariinikana riisin, ohran tai pastan kanssa.
Oletko kokeillut mandariinisiivuja paahtoleivän päällä? No, nyt kannattaa kokeilla! Rapea paahtoleipä, raikas mandariini ja tuorejuusto ovat voittamaton makuyhdistelmä. Mandariinisiivujen päälle voi halutessa vielä valuttaa hieman hunajaa ja rouhia mustapippuria.
Mozzarella-sitrussalaatissa valloittavat alkuvuoden raikkaat ja värikkäät sitrukset! Mandariini sopii hyvin mukaan tasapainottamaan muita hapokkaampia sitrushedelmiä. Sitrussalaatin alle tehdään couscousia ja päälle revitään paloja mozzarellasta. Lisää salaatin pinnalle rouhittuja pistaasipähkinöitä, oliiviöljyä ja mustapippuria.
Appelsiini on jo kauan ollut yksi suomalaisten suosikkihedelmistä, eikä syyttä, sillä se on raikkaan makea ja hyvin terveellinen hedelmä. Appelsiineja saa kaupoista lähes ympäri vuoden, mutta parhaimpana sesonkina ne ovat mehukkaita ja hapokkaan makeita. Appelsiinit maistuvat sellaisenaan, mehuna tai hyödynnä koko hedelmä ruoanlaitossa tai leivonnassa!
Poimi K-kauppasi hedelmätiskistä ihania sitrushedelmiä ja mausta reseptit raikkaasti. Sitruksista teet monenlaisia suolaisia ruokia ja makeista leivonnaisia. Näistä saat vitamiinit kaupan päälle!


Sitruuna on happaman raikas hedelmä, joka sisältää runsaasti C-vitamiinia. Sitruuna on erittäin monipuolinen raaka-aine, joka tuo kaivattua happamuutta monenlaisiin ruokiin, kastikkeisiin, juomiin, jälkiruokiin ja leivoksiin. Vain mielikuvitus on rajana!