Hyppää sisältöön
Gluteenittomia leivonnaisia kolmikerroksisella tarjoiluastialla. K-Ruoan fiiliskuva.

Kello viiden tee eli afternoon tea

Julkaistu 30.7.2024

Afternoon tea eli kello viiden tee on klassikko, jonka juuret ovat Iso-Britanniassa. Teehetkeä sulostuttavat perinteisesti aromikas tee sekä pienet makeat ja suolaiset suupalat. Kaikille sopivilla valmiilla gluteenittomilla tuotteilla vietät teehetkeä vieläkin helpommin! Pieni kuninkaallinen teehetki on mukava virkistys keskellä syksyä ja rutinoitunutta arkea.

Mikä on afternoon tea?

Iso-Britanniasta lähtöisin oleva afternoon tealla eli iltapäiväteellä on pitkät perinteet. Edelleen monessa paikassa vaalitaan tätä perinnettä, jossa teehetken kruunaavat suolaiset ja makeat pienet herkkupalat. Kattaukseen kuuluu usein kerrostarjotin, jolle tarjottavat saa laitettua kauniisti esille.

Teeperinne on saanut alkunsa 1840-luvun alkupuolella. Briteillä oli tapana syödä vain kaksi ateriaa päivässä, aamiainen ja illallinen, jolloin aterioiden väli tahtoi venyä pitkäksi. Iltapäiväteen kerrotaan saaneen alkunsa Bedfordin herttualta Annalta, joka tilasi aterioiden välissä huoneeseensa teetä sekä huikopalaa. Pikkuhiljaa tavasta alkoi muodostua iltapäivän teekutsuja, kun Anna kutsui ystäviään kanssaan nauttimaan teestä ja pienistä herkkupaloista.

Mitä tarjota teekutsuilla?

Voit myös hemmotella ystäviäsi tai rakastasi pitämällä ihanat teekutsut kotona! Juomana nautitaan iltapäiväteen nimen mukaisesti teetä. Perinteisiä tarjottavia teelaatuja ovat Earl Grey, Assam ja Darjeeling, mutta voit valita vapaasti omaa lempiteetäsi tarjottavaksi.

Afternoon tealla syötävät nautitaan pieninä paloina. Varaa tarjottavaksi sekä suolaista että makeaa tarjottavaa. Perinteikkäimpiä iltapäiväteen tarjottavia ovat sconssit eli teeleivät hillon ja kermavaahdon kera, kolmioleivät sekä suolaiset piirakkapalat. Skonssien sijasta myös croissantit ovat oiva valinta. Muiksi makeiksi tarjottaviksi sopivat erinomaisesti esimerkiksi macaronsit ja suklaiset leivokset. Suolaisista herkuista myös toast skagen on nappivalinta iltapäiväteelle.

Afternoon tea -hengessä kattaukseen voi panostaa kauniilla kahvi- ja teekupposilla sekä hempeillä serveteillä. Jos sinulla ei ole korkeaa kerrosvatia, voit koota sellaisen eri kokoisista kakkuvadeista tai lautasista sekä ylösalaisin käännetyistä pienistä kulhoista.

Kokoa kaikille sopivat tarjoilut helposti gluteenittomista herkuista

Kaikille sopivan iltapäiväteen näyttävä kakku- ja leivostarjoilu syntyy täysin gluteenittomista tuotteista. Valitse laajasta gluteenittomien kakkujen ja leivonnaisten valikoimasta suosikkisi ja kutsu ystävät koolle teehetkeen.

Itse tehdyt tarjottavat

Ihanat tarjoilut teekutsuille teet helposti myös itse. Kun leivot myös tarjoilut gluteenittomana, ne sopivat kaikille teehetken vieraille. Jos aika ei riitä kauiken leipomiseen, Valitse silloin yksi leivonnainen itse leivottavaksi ja osta muut valmiina!

Innostu leivonnasta