Se on siika!

Se on siika!

Julkaistu 5.6.2018

Siika on suomalaisten suosikkikaloja. Tutuimpia valmistustapoja ovat savustaminen ja graavaaminen, mutta kokeile myös uunissa kypsennettyä, kokonaista siikaa. Fileinä paistettu kala suppilovahverokastikkeen kanssa on upea alkusyksyn herkku.Tässä Oulun K-citymarket Kaakkurin kalaosastolla työskentelevän Erja Hiltusen parhaat vinkit siian valmistukseen.

1. Tuoreen kalan tunnistaa kirkkaista silmistä ja kiiltävästä pinnasta. Tuore kala on kiinteä ja napakka. Kankeus voi hävitä, jos kalaa nakkelee kovin huolettomasti, joten sitä on aina käsiteltävä hellävaraisesti. 

2. Suosituimpia siian valmistustapoja ovat graavaaminen ja savustaminen. Erityisesti kesällä graavattua siikaa menee paljon, kun väki kaipaa suolaista kalaa uusien perunoiden kaveriksi. 

**3. Pienikokoisen siian graavaamiseen tarvitaan vähemmän suolaa kuin esimerkiksi lohen graavaamiseen. **Suolan lisäksi graavisiikaan tulee ripaus sokeria, tuoretta tilliä, rosepippuria ja silputtua punasipulia. Punasipulisilppu antaa graavikalaan kivan, oman maun. 

**4. Siika saa graavaantua noin 12 tunnin ajan. **Se valmistuu hiukan nopeammin kuin lohi, joka vaatii lähemmäs vuorokauden graavautuakseen. 

**5. Graavisiika säilyy jääkaapissa noin vuorokauden verran. **Jos voi säilyttää kalaa vähän viileämmässä, 0-3 asteen lämpötilassa, graavisiika säilyy hyvänä 3–4 vuorokautta.

Lue lisää