Näin onnistut: Graavaus
Päivitetty 17.12.2021Graavilohi on monen suosikkikalaresepti. Näin helppoa graavaus on kotikeittiössä!
Suussa sulava graavikala maistuu monelle ympäri vuoden. Lohi on ehkä tutuin graavina tarjottava kala. Lohessa on paljon hyvälaatuisia omega-3-rasvahappoja ja se on myös erinomainen D-vitamiinin lähde. Kokeile myös graavisiikaa ja -haukea!
Näin graavaat
Fileoidusta kalasta poistetaan aluksi mahdolliset ruodot ja asetetaan file leikkuulaudalle nahkapuoli ylöspäin. Fileen pinnalle ripotellaan seuraavaksi hienoa sokeria ja karkeaa merisuolaa. Sokeri pitää kalan pinnan kosteana ja suola maustaa kalan. Oman makunsa mukaan kalan pinnalle voi lopuksi laittaa vielä esimerkiksi tilliä, mustikkaa tai vaikka klementiiniä.
Lopuksi kalafile leikataan kahtia. Aseta lihapuolet vastakkain ja kääri fileet tiiviisti kelmuun ja folioon ja anna suolaantua jääkaapissa 1-2 vuorokautta. Pakettia kannattaa välillä käännellä, jotta kala suolaantuu tasaisesti.
Avaa suolauksen jälkeen paketti ja poista ylimääräiset mausteet kalan pinnalta. Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi ja tarjoile mieleistesi lisukkeiden kera.
Graavilohi
Tilligraavattu lohi on kalapöydän klassikko. Graavilohi-saaristolaisleivät sopivat alkuruoaksi tai noutopöydän suolapaloiksi. Sitrusmarinoitu graavilohi on näyttävä ja maistuva juhlatarjottava. Saat vaihtelua kalapöytään, kun maustat graavilohen appelsiinilla ja rosmariinilla tai punajuurella. Myös gini sopii graavilohen maustamiseen. Grillissä voi kypsentää herkulliset graavilohiherkkusienet. Kääri täytetyt herkkusienet pekonin sijaan graavilohiviipaleeseen ja kuumenna grillissä.
Graavisiika
Graavisiika ja sitruuna-minttugraavisiika maistuvat perunoiden tai saaristolaisleivän kanssa. Graavisiika-hapankorppupalat sopivat pieneksi suolaiseksi alkupalaksi.