
Tiesitkö, että perinteiselle pääsiäisruoholle, rairuoholle, on monta kaunista vaihtoehtoa? Kokeile tänä pääsiäisenä vaikka leveälehtistä ohraruohoa tai nopeasti itävää krassia. Tee kylvöt noin viikkoa ennen pääsiäistä, niin istutukset ovat kauneimmillaan juuri pääsiäispyhinä. Lue vinkit rairuohon vaihtoehtojen istutukseen ja hoitoon!
Pääsiäisenä vaihtoehtoisia koristeruohoja on helppo kasvattaa siemenistä, joita voi ostaa ruokakaupoista, puutarhoilta, luontaistuotekaupoista ja lemmikkieläinliikkeistä. Muun muassa vehnänoraita ja herneenversoja on saatavilla yrttihyllystä valmiinakin, joten jos istutuksesi myöhästyvät, voit etsiä valmiita vaihtoehtoja myös sieltä. Ja mikä estää koristelemasta pääsiäispöytää tutummillakin yrteillä, esimerkiksi mintulla tai rosmariinilla, vaikka ne eivät varsinaisesti pääsiäisruohoa korvaakaan!
Vaihtoehtoisten pääsiäisruohojen istutus käy suunnilleen samalla kaavalla kuin rairuohon istutus, mutta tuloksista pääsee nauttimaan nopeammin, parhaimmillaan jopa muutamassa päivässä.
Nämä ruohot ovat lemmikeille vaarattomia. Esimerkiksi vehnänoras ja kissanruoho puhdistavat kissan tai marsun ruoansulatusta ja jopa edistävät näin lemmikin ruoansulatusta.
Istutukseen tarvitset mieluiten laakean astian, mutta kasvattaminen onnistuu kyllä syvemmässäkin.
Suihkuta multa kosteaksi. Kylvä siemenet tasaisesti pinnalle ja peitä aivan ohuella multakerroksella. Käytä riittävästi siemeniä, jotta saat tuuhean lopputuloksen. Huom! Lue tarkkaan siemenpussin ohjeet, sillä joitakin siemeniä on hyvä liottaa ennen istutusta, toisia taas ei kannata peittää mullalla.
Rairuohon vaihtoehdot voi istuttaa myös sanomalehden päälle, jos multaa ei ole saatavilla. Silloin on erityisen tärkeää huolehtia tasaisesta kastelusta, sillä paperi haihduttaa tehokkaasti kosteutta.
Rei'itetty kelmu tekee kasvatusastiasta pienoiskasvihuoneen, mikä edistää kasvuun lähtöä.
Vehnästä kasvatat kauniin leveälehtisen ruohon – eikä siihen mene kuin muutama päivä. Siemeniä on syytä liottaa vedessä vähintään kahdeksan tuntia ennen istutusta. Näin ne itävät nopeammin.
Itämisaika: 2–3 päivää
Erityistä: Vehnässä on paljon hyviä ravintoaineita, joten voit saksia sitä leivän päälle tai ripotella keiton päälle.

Kauniiseen astiaan istutettu ohraruoho on ihastuttava sisustuselementti muutenkin kuin pääsiäisenä. Siemeniä löytyy helposti ruokakaupoista. Siemenet saat paremmin kasvuun, kun liotat niitä vähintään kahdeksan tuntia puhtaassa vedessä.
Itämisaika: Noin 3 päivää
Erityistä: Leikkaaminen on hyvä aloittaa jo muutama päivä itämisen jälkeen.

Maissin siemeniä myydään siemenpusseissa, mutta monen yllätykseksi myös popcornin jyviä voi istuttaa multaan hyvällä menestyksellä. Liota siemeniä yön yli vedessä, niin itäminen on nopeampaa.
Itämisaika: 3–4 päivää
Erityistä: Terhakat, kauniinvihreät versot ovat parhaimmillaan noin kymmenen päivän kuluttua istutuksesta. Pidä tasaisen kosteana. Aloita leikkuu, kun oraat ovat muutaman sentin mittaisia.

Krassi on erittäin nopeasti itävä ja hyvältä maistuva vaihtoehto pääsiäiskasvatuksiin. Sen hauskannäköisten versojen päälle on kiva asetella esimerkiksi tipuja keikkumaan, joten se on veikeä esimerkiksi pääsiäisen brunssipöydässä. Tee itse koristeeksi vaikkapa tipuja huovasta.
Itämisaika: 2 päivää
Erityistä: Voit saksia krassia esimerkiksi leivän päälle. Maku kitkeröityy helposti vanhetessa, joten käytä mahdollisimman nuoria versoja.

Herneenversot ovat hyvin kauniit pitkinä kasvustoina esimerkiksi lasipurkissa tai pullossa.
Itämisaika: 5 päivää
Erityistä: Herneenversot itävät parhaiten, kun kylvös pidetään pimeässä. Pidä siis kylvöastia lautasen alla ensimmäisten sirkkalehtien ilmestymiseen saakka. Sitten siirrä astia valoisaan ja pidä multa tasaisen kosteana. Herneenversot maistuvat myös salaateissa tai leivän päällä!

Kissanruohoksi kutsutaan viljan siementen seosta, jossa voi olla esimerkiksi kauraa ja vehnää. Ruoho edistää kissojen, koirien ja marsujen vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia sekä ruoansulatusta.
Itämisaika: Pari päivää, valmis noin viikon kuluttua.
Erityistä: Ruohon voi tarjota kissalle, kun se on n. 4–5 cm:n korkuista.

Huom! Kaikki kuvien ruohot olivat kuvaushetkellä 9 päivän ikäisiä. Herneenverso ostettiin valmiina kaupasta.
Perinteinen tuokkonen vai maustettu mämmipikari - mikä onkaan paras mämmi? Lue 2026 mämmimakutestin tulokset ja mämmiraadin arviot. Löydä vertailusta oma mämmisuosikkisi ja nauti kerman, vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Mämmien maistelu on herkullista puuhaa ja 2026 uutuusmämmiä on ehdottomasti testattava!
Karitsan valmistus ei kuulu vain pääsiäiseen, vaan tämä murea ja monipuolinen liha ansaitsee paikkansa ruokapöydässä ympäri vuoden. Olipa valintasi viulu, paahtopaisti tai kare, oikeat kypsennyslämpötilat ja valmistusvinkit takaavat täydellisen lopputuloksen. Inspiroidu ja kokkaa karitsasta herkullinen ateria!
Pääsiäisen juustokakut hurmaavat kevään väreillä ja vastustamattomilla mauilla aina raikkaasta mangosta ja sitruksesta täyteläiseen suklaaseen. Olitpa etsimässä klassista pääsiäisen juustokakkua tai uutta inspiraatiota juhlapöytään, juustokakku pääsiäiseen tarjoaa aina jotain yllättävää ja ihastuttavaa. Ota talteen sesongin kauneimmat, herkullisimmat ja takuuvarmasti onnistuvat pääsiäiskakut.
Pääsiäinen on kananmunan sesonkiaikaa. Kokosimme yhteen käteviä vinkkejä kananmunan käytöstä pääsiäisen ruoanlaitossa ja koristeluissa. Katso vinkit ja ihastu pääsiäisen oivaltaviin kananmunaresepteihin.
Pääsiäisen jälkiruoat tuovat kevään juhlapöytään tuttuja makuja sekä raikkaita herkkuja! Haluatko tarjota pääsiäisenä jotakin perinteistä jälkiruokaa, kuten mämmiä tai pashaa, vai valitsetko ennemmin suklaisia tai sitruunaisia pääsiäisjälkiruokia? Suklaan täyteläisyys, rahkan raikkaus ja keväiset sitrusmaut tekevät sesongin jälkiruoista vastustamattomia!
Karaistunein grillaaja pistää jo pääsiäisenä grillin lämpöiseksi – ja saattaa olla, että vetäisee myös toppatakinkin niskaan... Kevään grillikausi alkaa pääsiäisestä, jolloin lämpöön laitetaan erityisesti lammasta ja karitsaa. Katso vinkit pääsiäisen grillaukseen!
