Pirkka Parhaat Benella kirjolohifilee - hyvää tekevät kalat
Päivitetty 28.9.2018Pirkka Parhaat -sarjan syksyn uutuus on ympäristölle ja ihmiselle hyvää tekevä Benella kirjolohi. D-leikattu kirjolohifilee on Suomessa kasvatettua tuoretta kalaa, jota ruokitaan erityisellä Baltic Blend -rehulla.
Suomalainen Pirkka Parhaat Benella-kirjolohi tekee hyvää sekä nauttijalleen että ympäristölle. Se maistuu laatua arvostaville, vastuullisesti valitseville kalan ystäville.
Benella kirjolohet kasvatetaan Suomessa ja ruokitaan kotimaisella Baltic Blend rehulla, joka varmistaa, että kalojen EPA- JA DHA-rasvahapot ovat oikealla tasolla. Baltic Blend -rehun raaka-aineena käytetään Itämerestä pyydettyä silakkaa ja kilohailia, joiden kannat ovat kestävät. Ravinteita kierrättämällä vesistöjen fosforikuormitus pienenee ja Itämeren tila paranee Benella-kala kerrallaan. Lisäksi Benella kirjolohen rehuissa kalaöljy on korvattu isoksi osaksi rypsiöljyllä. Näinkin säästetään valtamerien hupenevia kalavaroja.
Kalan kulutus kasvussa
Suomalaiset syövät kalaa noin 15 kg vuodessa ja kulutus kasvaa tasaisesti. Suurin osa syömästämme kalasta tuodaan kuitenkin ulkomailta. Suomalainen kala on tuoretta ja herkullista lähiruokaa. Suomalainen kasvatettu kirjolohi on WWF:n Suomen kalaoppaan vihreällä listalla osoituksena kotimaisen kalankasvatuselinkeinon ympäristötyöstä. Pirkka Parhaat Benella kirjolohelle on myönnetty Hyvää Suomesta -joutsenmerkki.
Kuteminen kuuluu kaikille
Tiesitkö, että meritaimen on uhanalaisempi kuin saimaannorppa? K-ryhmä ja WWF aloittavat monivuotisen yhteistyön uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi ja palauttamiseksi. Yhteistyössä avainroolissa ovat K-kauppiaat. Lue lisää K-kalapoluista.