Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Paista broilerit kypsiksi rasvassa pannulla. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja siirrä hetkeksi sivuun.
Halkaise artisokansydämet. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu.
Kuori ja leikkaa sipuli renkaiksi. Hienonna kuorittu valkosipuli. Kuullota sipulit rasvassa pannulla. Lisää artisokat pannulle kuullottumaan hetkeksi. Sekoita joukkoon ruokakerma, vesi ja sitruunankuoriraaste, ja -mehu.
Paloittele broilerit, lisää ne kastikkeen joukkoon ja kiehauta. Mausta hienonnetulla oreganolla.
Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa välittömästi kastikkeen kanssa. Ripottele annosten päälle parmesaaniraastetta tai -lastuja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.