Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Mittaa puolet maidosta kulhoon ja vatkaa joukkoon jauhot tasaiseksi taikinaksi. Lisää loput maidosta, munat, suola ja margariini. Anna taikinan turvota noin 20 minuuttia. Valmista haluamasi täyte.
Jauhelihatäyte: Ruskista jauheliha paistokasarissa. Lisää sipulikuutiot ja anna kuullottua. Lisää jäiset vihannekset ja sekoittele, kunnes ne kuumenevat. Mausta täyte ja anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia. Lämmitä uuni 250 asteeseen.
Lohitäyte: Paloittele lohi. Hienonna keitetyt kananmunat, kuutioi paprika ja punasipuli. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.
Paista krepit pinnoitetussa paistinpannussa (halkaisija n. 20 cm). Mittaa ohukaista kohti noin 3/4 dl taikinaa ja pyöräytä se tasaiseksi kerrokseksi kuuman pannun pohjalle. Käännä ohukainen kun taikinan pinta on kuivahtanut. Kumoa paistunut ohukainen leivinpaperiarkin päälle. Kumoa seuraava ohukainen toisen viereen leivinpaperille.
Mittaa ohukaista kohti noin 3/4 dl kuumaa jauhelihatäytettä ja ripottele päälle hiukan juustoraastetta. Kääri rullalle ja lado rullat vuokaan. Levitä päälle juustoraastetta ja kuorruta uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia.
Lohitäyte on kylmää, joten lohikreppejä ei gratinoida uunissa. Tarjoa vihannessalaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.