Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Nuiji kalkkunafileet muovin sisällä noin kämmenen kokoisiksi. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria myllystä.
Levitä fileille ohuet palvikinkku- ja emmentaljuustoviipaleet ja päälle tuoreita basilikan lehtiä. Taita fileet kaksinkerroin ja kiinnitä ne cocktailtikulla. Kasta fileet lautaselle rikottuun kananmunaan ja sitten suolalla maustettuihin korppujauhoihin.
Paista leikkeet pannussa kauniin ruskeiksi molemmin puolin (noin 10 minuuttia). Poista kiinnitystikut.
Valmista kastike. Kiehauta hienonnettu sipuli tilkassa öljyä ja hauduta hetken aikaa. Lisää sipulin joukkoon vesi ja paseerattu tomaatti. Mausta kanafondilla ja balsamiviinietikalla. Hauduta vielä hetki ja hienonna joukkoon tuoretta basilikaa. Tarjoa lisänä keitettyä riisiä tai pastaa ja raikasta salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.