Kedgeree on Brittien siirtomaa-aikana Intiassa syntynyt ruoka, jota alun perin tarjottiin aamupalalla. Lempeän makuinen riisiruoka maistuu koko perheelle.
G
Gluteeniton
Ainekset
4 annosta
1 pkt(300 g)Pirkka suomalaista savustettua kirjolohipalaa
Laita kalapala nahkoineen laakeaan kattilaan tai kasariin. Lisää kookosmaito ja chirouhe. Kuumenna kiehuvaksi, laske lieden lämpö ja hauduta kannen alla 5 minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna kalapalan maustua kattilassa vielä 10 minuuttia.
Viipaloi sipulit. Kuumenna öljy laakeassa paistoastiassa tai wokkipannussa. Lisää sipuli ja kanelitangot. Paista noin 7 minuuttia, kunnes sipuli on kullanruskeaa.
Nosta kalapala kookosmaidosta lautaselle reikäkauhalla. Poista kaloista nahka. Pidä kalat kannen alla lämpiminä.
Lisää kookosmaitoon vesi. Nestettä tulisi olla yhteensä 6 desiä.
Kaada riisi pannulle sipuleiden joukkoon ja sekoita minuutin verran, jotta riisi hieman kuullottuu. Lisää pannulle kookosmaitoseos sekä loput mausteet.
Sekoita huolellisesti ja peitä pannu kannella. Hauduta riisiä noin 10 minuuttia. Alenna lieden lämpöä, mikäli riisi alkaa tarttua paistoastian pohjaan.
Keitä riisin kypsyessä kananmunat, noin 8 minuuttia. Jäähdytä munat kylmässä vedessä ja kuori. Lohko munat neljään osaan.
Kun riisi on kypsää, siirrä pannu pois liedeltä ja lisää kuutioitu voi. Paloittele kalapalat käsin riisin päälle. Peitä kannella ja anna makujen tasaantua.
Lisää lopuksi kananmunat. Koristele hienonnetulla korianterilla sekä limettilohkoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä resepti. Onnistui hyvin jo ekalla kerralla ja vieraat pitivät ruuasta. Mausteet tosi hyvin balanssissa. Olen kokeillut myös korianterin tilalla basilikaa - hyvä vaihtoehto
Kenguru
3 vuotta sitten
Hyvää ja visuaalista!
Countrymom
3 vuotta sitten
Superhyvää ja näyttävä tarjottava brunssille! Sai mainion vastaanoton.