Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Halkaise paprikat, poista siemenet ja leikkaa puolikkaat vielä kahteen osaan. Levitä paprikat pellille ja paista niitä 250-asteisen uunin keskitasolla 10–15 minuuttia, kunnes ne saavat hiukan väriä. Ota paprikat uunista ja pane muovipussiin.
Kuori hieman jäähtyneet paprikat, suikaloi ja levitä ne vadille. Kaada päälle puolet kastikkeesta. Anna maustua kylmässä pari tuntia tai yön yli.
Harjaa perunat puhtaiksi tai kuori tarvittaessa. Keitä perunat ja porkkanat juuri ja juuri kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Paloittele isot perunat; pienet voit jättää kokonaisiksi.
Sekoita lämpimien perunoiden ja porkkanoiden joukkoon hienonnetut kevätsipulit ja tilli sekä loput kastikkeesta. Anna maustua huoneenlämmössä kannen alla noin 1/2 tuntia ja nosta kylmään.
Paloittele puhdistetut sokeriherneen palot ja retiisit. Lisää ne perunoiden joukkoon. Kaada seos tarjoiluvadille. Nostele ympärille marinoidut paprikasuikaleet ja kaada vadille jäänyt marinadi salaatille. Levitä päälle rucolan lehdet ja pinjansiemenet.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.