Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna täytteen luumut. Kiehauta vesi ja sokeri. Siirrä kattila liedeltä ja lisää rommi sekä luumut. Jätä luumut maustumaan liemeen muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Aloita torttulevyn valmistus marengista. (Kun toimit tässä järjestyksessä, vatkaimia ei tarvitse pestä välillä.) Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä vatkaamisen loppupuolella. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto jämäkkää ja kiiltävää.
Vaahdota pohjaa varten pehmeä voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen samalla hyvin vatkaten. Yhdistä keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Levitä pohjataikina öljytylle leivinpaperille uunipannulle. Levitä marenkivaahto pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Kypsennä pohjaa 175-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes marenki on vaaleanruskeaa.
Soseuta täytteen luumuseos liemineen sauvasekoittimella. Jätä seos karkeaksi niin, että siihen jää luumupaloja sattumiksi. Sekoita luumusoseeseen rahka, sokeri ja vanilliinisokeri. Vaahdota kerma ja lisää se seokseen. Lisää lopuksi jäiset puolukat.
Puolita jäähtynyt torttulevy. Siirrä toinen puolikas lastan avulla tarjoiluvadille ja levitä sille täyte. Nosta päälle toinen torttulevy.
Vinkki! Torttulevyn voi pakastaa ja täyttää jäisenä. Tällöin sitä on helpompi käsitellä ja torttu pysyy raikkaana pidempään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.