Soodalla mureutettu liha muutttuu marinoinnin aikana ihanan pehmeäksi. Helppo wokki syntyy pakastekasviksista, joita voit yhdistellä oman makusi mukaan.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita ruokasooda lihasuikaleiden joukkoon. Lisää soija, sokeri ja hienonnettu inkivääri. Nosta lihat jääkaappiin marinoitumaan ja mureutumaan muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta.
Hienonna inkivääri ja sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
Ruskista lihat kahdessa erässä kuumassa wokkipannussa rasvassa. Kääntele lihasuikaleita muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat kypsiä. Nosta kypsät lihasuikaleet kulhoon tai siirrä ne wokkipannun reunoille.
Kypsennä jäiset vihannekset kuumassa pannussa rasvassa. Kääntele vihanneksia, kunnes niistä irronnut neste on lähes haihtunut. Älä kypsennä liikaa, sillä kasvikset saavat jäädä hieman rapeiksi.
Lisää nuudelit, lihasuikaleet sekä kastike wokin joukkoon ja kuumenna hetki. Tarjoa wokki heti tuoreen korianterin kanssa.
Vinkki! Lisää wokkiin halutessasi tulisuutta tuoreella chilillä tai chilikastikeella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Käytän possun sisäfilettä. Ostan kokonaisen ja tämä sopii hyvin yhdeksi ruokalajiksi pitkän sisävileen paksummasta päästä. Lihan marinadi on hyvä. Wok-kastikkeen teen omalla reseptillä. Vihanneksina käytän pohjana pakastetta, mutta valikoiden ja lisään kauden vihanneksia: paprikaa, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa.
Pakasteessa on pääasiassa porkkanaa eri väreissä.
Reenjäläki
2 vuotta sitten
Hyvää ja helppoa, kiitos hyvästä reseptistä 😀🤗
K-fani
2 vuotta sitten
Teen usein ja possusta tulee todella mehukasta, mureaa ja maukasta! Wokkikastikkeessa minulla on oma resepti ja kasvikset valitsen sen mukaan, mitä jääkaapissa on. Porkkanaa, sipulia, paprikaa
Huhhuh
3 vuotta sitten
Pakastevihanneksia? Oikeasti? Silloin on sama käyttää lihakin säilyketölkistä.
Aloittelija
4 vuotta sitten
Lisätäänkö nuudelit wokkiinnraakana vai kypsänä?
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Aloittelija, nuudelit keitetään pakkauksen ohjeen mukaan ja lisätään wokin joukkoon lopuksi.
Antti
4 vuotta sitten
Olipa hyvää . Valkosipuli oli unohtunut,no lisäsin sen ja chiliä.
Täytyy tehdä pian uudestaan👌
Nälkäinen
6 vuotta sitten
30-60min ei oikein pidä paikkansa jos 2,5h menee lihan esivalmisteluihi. :D Terveisin huomasin sen vasta kaupasta kotiin tullessa ja nyt syön leipää ja odottelen että saisin nopeaa possuwokkia joskus illalla.. Muuten varmasti hyvää!
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Nälkäinen, kiitos hyvästä huomiosta. Valmistusaika on nyt päivitetty reseptiin.
JR
7 vuotta sitten
Olipa liha pehmeää ja hyvää. Lisättiin vähän vielä osterikastiketta ja chilitahnaa.
TMP
7 vuotta sitten
Älyttömän hyvää, suosittelen ! Käytin pakastevihannesten sijaan pääosin tuoreita vihanneksia, jolloin paloitteluun meni vähän ylimääräistä aikaa. Possun marinointi jäi alle tuntiin, mutta silti lihasta tuli mureaa ja maukasta.