Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä rasva jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä sekä kulhon reunoista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia.
Vaivaa taikinaa leivinpöydällä. Kauli taikinapala noin 30 x 60 cm:n suuruiseksi levyksi. Levitä päälle pehmeä rasva ja ripottele päälle sokeri ja kaneli. Kääri levy tiiviiksi rullaksi, jätä saumakohta alle.
Leikkaa rulla viipaleiksi (noin 1,5 cm) ja asettele viipaleet voidellun piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Poista siemenkodat ja viipaloi omenat. Asettele omenaviipaleet pullapohjan päälle tiiviisti. Ripottele päälle sokeri, kaneli sekä pähkinärouhe. Anna piirakan kohota ennen paistamista noin 30 minuuttia.
Voitele piirakan reunat munalla. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 35 minuuttia tai kunnes pulla on kypsää. Peitä leivinpaperilla tarvittaessa kesken paistamisen, jotta pinta ei tummu liikaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Juu, 35 min ei riitä.
Uunivuokani on 20cm ja korkea reunoiltaan, johon asettelin pullat ilman ohjeessa mainittuja reunapullia. Tein ylimääräisestä taikinasta neljä korvapuustia. Neljä korvapuustia kypsyi 20 minuutissa, joten ajankäyttö tämän ohjeen suhteen olisi mukava saada kohdilleen.
Jinx
3 vuotta sitten
Ei kyllä riitä 35min uunissa. Ollut jo tunnin ja vieläkin on raakaa keskeltä.