Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata tonnikalapihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa paprika ja leipä kuutioiksi. Vatkaa oliiviöljy, viinietikka, vesi, suola ja pippuri suuren kulhon pohjalla kastikkeeksi ja sekoita joukkoon paprikat ja leipäkuutiot niin, että leipä imee itseensä kastikkeen.
Siivilöi pavut liemestä, huuhtele juoksevan veden alla ja valuta.
Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Hienonna persiljaa noin 1 1/2 dl. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Huuhdo ja valuta rucolat.
Sekoita pavut, sipulirenkaat, tomaattikuutiot, kaprikset ja 1 dl persiljasilppua kulhossa leipäkuutioisen ja paprikan kanssa. Lusikoi salaatti tarjolle kerroksittain rucolan kanssa. Nosta salaatti kylmään odottamaan.
Kuori valkosipulinkynsi ja raasta sitruunasta kuori. Hienonna ne yhdessä lopun persiljasilpun kanssa tasaiseksi muruksi.
Pariloi tai grillaa tonnikalapihvejä 1 1/2–2 minuuttia/puoli. Pihvit saavat jäädä keskeltä hiukan punertaviksi. Jauha pihveille hiukan suolaa ja pippuria. Nosta tarjolle lämmitetylle vadille. Valele sitruunamehulla. Sirottele pihveille gremolata ja tarjoa panzanellan eli toscanalaisen leipäsalaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.