Levitä lasagne vaihteeksi pellille ja tee siitä luksusversio täyttämällä lasagne pekonilla höystetyllä jauhelihaseoksella sekä ricotta-mozzarellatahnalla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori ja hienonna sipulit. Suikaloi pekonit tai parmankinkku. Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipuleita siinä hetken. Lisää pekonit tai parmankinkku. Kääntele hetken. Lisää jauheliha ja annan sen ruskistua. Lisää tomaattisäilyke liemineen ja mausteet. Hauduta noin 1o minuuttia.
Sekoita ricottajuustot, mozzarellaraaste ja kananmunat keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kokoa lasagne syvälle uunipannulle. Pese uunipannu hyvin ennen käyttöä tai vuoraa leivinpaperilla. Laita pohjalle puolet jauhelihakastikkeesta ja sen päälle kerros lasagnelevyjä. Levitä niiden päälle puolet jauhelihakastikkeesta ja puolet juustoseoksesta. Levitä päälle toinen kerros lasagnelevyjä ja sen päälle loput juustoseoksesta.
Nostele päälle vielä säilöttyjä tomaatteja liemineen ja ripottele juustoraastetta.
Paista 200 asteessa 30–40 minuuttia uunin keskitasolla. Viimeistele basilikalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Millä muulla tuorejuustolla voisi korvata Ricottan? Sitä ei tahdo löytää Citymarketista tai Prismasta. Suurimmissa myymälöissä varmaan on, mutta ei pienemmissä.
Lisäsin vähän vettä jauhelihakastikkeeseen ja tuli mehevämpää. Erittäin hyvän makuista ja kätevä tehdä, kun ei tarvinnut tehdä erillistä valkokastiketta juustoraasteineen.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Anja, voit kokeilla korvata ricottan esimerkiksi tavallisella tuorejuustolla tai ranskankermalla.
Jaakko
6 vuotta sitten
No, huh tulee kallis lasagne. Jos juustokastikkeen tekee vaan jauhoista rasvasta ja juuston jämistä.
Jussi
6 vuotta sitten
Hyvää, mutta kuivahkoa vaikka käytin jauhelihakastikkeeseen isomman määrän nestettä (=tomaattimurskaa). Myös juustotäytteen pitäisi olla koostumukseltaan löysempää.