Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna sipuli ja kypsennä pannussa tai mikrossa. Hienonna myös poron paistiviipaleet. Anna korppujauhojen turvota hetken aikaa ruokakermassa. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta seos.
Kauli 3/4 voitaikinasta suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Vuoraa voideltu suorakaiteen muotoinen noin 1 1/2 litran vuoka siten, että taikina ulottuu pari senttiä reunojen yli. Kaada jauhelihaseos vuokaan ja taita taikinan reunat seoksen päälle. Kauli lopputaikina kanneksi ja ota osasta muotilla koristeita. Kiinnitä kansilevy munalla vuoan reunataikinaan. Asettele koristeet kansilevyn päälle ja voitele pinta munalla.
Pistele kansi haarukalla täyteen reikiä, jotta ilma pääsee pois kypsennyksen aikana. Kypsennä pateeta 200-asteisen uunin alatasolla noin tunti. Jos pateen pinta tummenee kypsennyksen loppuvaiheessa liikaa, peitä vuoka foliolla.
Anna pateen jäähtyä hetken aikaa ja kumoa se nurin. Käännä heti tämän jälkeen patee siten, että koristepuoli jää ylöspäin. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa kylmänä esimerkiksi mustaherukka- tai pihlajanmarjahyytelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.