Hienonna makeasipuli ja valkosipuli. Kaada hiukan öljyä kuumalle pannulle ja lisää sipuli. Sekoittele kunnes se on läpikuultavaa ja lisää punajuuri ja valkosipuli. Anna paistua jatkuvasti sekoitellen noin 5min ajan.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja vuoraa pelti leivinpaperilla valmiiksi.
Murskaa voipavut haluamallasi tavalla, käytin haarukkaa. Hienonna cashewpähkinä rouheeksi tai käytä valmista pähkinärouhetta. Myös hasselpähkinä tai saksanpähkinä maistuu varmasti upealle punajuuren kanssa.
Sekoita ainekset keskenään kulhossa ja lisää mausteet. Voit käyttää psylliumia sidosaineena. Toimii sekä sen kanssa että ilman, psylliumin kanssa koostumus on hiukan tiiviimpää. Mikäli psylliumia löytyy kotoa, suosittelen ehdottomasti käyttämään sitä.
Hienonna ruohosipuli saksilla pieneksi. Sekoita hyvin ja muotoile noin 20 pieneksi palloksi leivinpaperille.
Sekoita paprikajauhe oliiviöljyyn ja lisää halutessasi Tabascoa tuomaan tulisuutta. Joko sivele pyörykät öljy-paprikaseoksella tai kasta ne vuoronperään öljyyn ja asettele leivinpaperille.
Paista 30min keskitasoa hiukan ylempänä tai kiertoilmalla. Anna pyöryköiden levätä noin 10 min.
Valmista lämmin pinaattilisuke: Pilko sipuli, voit jättää palat isoiksikin. Kuullota niitä kunnes ne alkavat olla lähes kypsiä. Lisää valkosipuli ja sekoittele vielä pari minuuttia. Lisää pinaatti osissa, niin se mahtuu paremmin. Sekoittele kunnes pinaatti on vetäytynyt pienemmäksi ja kaikki on mahtunut pannulle. Älä kuitenkaan hauduttele ylimääräistä, jotta rakenne säilyy parempana. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja mustapippuri.
Tarjoa punajuuri-pähkinäpyörykät lämpimän pinaattilisukkeen kanssa.
Vinkki! Aterian lisäkkeeksi sopivat myös itse tehdyt ranskanperunat ja avokadoviipaleet.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.