Sirpan savulohirulla on tuulihatturulla, jonka täytteenä on lämminsavulohi-tuorejuustotäyte. Rullan voi tehdä etukäteen, koska se mehevöityy jääkaapissa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kiehauta rasva ja jauhot kattilassa. Lisää maito ja keitä seosta pari minuuttia. Ota kattila liedeltä ja anna hieman jäähtyä.
Lisää leivinjauhe ja suola sekä munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten.
Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225 asteessa 15–20 minuuttia. Kumoa kypsä pohja leivinpaperille ja jäähdytä.
Paloittele lohi. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Kuullota purjoa öljyssä pari minuuttia.
Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Levitä juustoseos pohjan päälle.
Ripottele pinnalle purjo, lohi ja tilli.
Kääri levy rullalle ja anna vetäytyä jääkaapissa muutamia tunteja tai mielellään yön yli. Viipaloi lohirulla ja koristele esimerkiksi tillillä ja sitruunaviipaleilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.