Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Valmista tsatsiki raastamalla kurkut karkeaksi raasteeksi. Pane raaste siivilään ja painele ylimääräinen neste pois. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita tsatsikin kaikki ainekset keskenään.
Leikkaa leipäviipaleista reunat pois. Sekoita vesi ja sitruunanmehu kostutusta varten. Vuoraa suorakaiteen muotoinen (20 x 32 cm) vuoka kelmulla siten, että kelmua jää vuoan reunojen yli. Asettele vuoan pohjalle leipäviipaleita. Täytä aukot pienemmillä leipäpaloilla siten, että vuoan pohja peittyy kokonaan. Kostuta leivät pullasudin avulla.
Levitä päälle puolet tsatsikista. Asettele päälle toinen tiivis leipäkerros ja kostuta se. Levitä seuraavaan kerrokseen tomaatti-paprikatahna. Lisää seuraava leipäkerros, kostuta ja levitä loput tsatsikista. Lisää viimeinen leipäkerros, kostuta ja peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin tekeytymään mieluiten yön yli.
Valmista hummus valuttamalla ensin kikherneet. Hienonna valkosipulinkynsi veitsellä. Soseuta kikherneet sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut ainekset. Lisää vettä tai öljyä, jos tahna tuntuu liian paksulta.
Suojaa tarjoiluvadin reunat leivinpaperisuikaleilla ja kumoa voileipäkakku vadille. Poista kelmut. Levitä hummus tasaiseksi kerrokseksi voileipäkakun päälle ja reunoille. Koristele pinta haluamallasi tavalla esimerkiksi kurkkukuutioilla, kirsikkatomaateilla, paprikalla, mintulla ja viininlehtikääryleillä.
Pirkka tomaatti-paprikapesto sisältää kalaa. Kasvissyöjille (lakto-ovo) sopivan version voileipäkakusta saat kun korvaat tomaatti-paprikapeston esimerkiksi punaisella pestolla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miten tsatsikistakin saisi vegaanisen vaihtoehdon helposti? Jugurtti ei käy.
Vege
5 vuotta sitten
Mahtavan makuinen voileipäkakku, toteutin vegaanisena. Toki vähän hämää et pestossa on kalaa niin ei ole täysin kasvisruoka.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Vege, kiitos huomiosta, välitän sen tiedoksi eteenpäin K-Koekeittiölle. Valikoimassamme on myös vegaaniset pestot, Pirkka paprika-cashewpesto ja Arrabbiata pesto.
Sanna
6 vuotta sitten
Millä tomaatti-paprikapeston voi korvata, jotta kakku sopii kasvissyöjälle?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Sanna, voit kokeilla korvata reseptissä käytetyn peston esimerkiksi Pirkka paprika-cashewpestolla.
Suski
6 vuotta sitten
Haluaisin korjata teidän ohjeeseen; se on tomaatti-paprikapesto eikä tahna. Oli kaupassa aika vaikea etsiä
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Suski, kiitos palautteestasi. Korjaamme tämän ohjeeseen.
TimoHelsinki
8 vuotta sitten
Mainio tulkinta voileipäkakusta. Lisäsimme hieman mausteita ja korvasimme (kalaa sisältävän) Pirkka-kastikkeen itse sekoitetulla, jotta kakku sopii oikeasti kasvissyöjille.