Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Valmista ensin punajuurihummus: Valuta kikherneet ja punajuuret. Hienonna kuorittu valkosipulinkynsi veitsellä. Soseuta kikherneet ja punajuuret sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut hummuksen ainekset.
Leikkaa leipäviipaleista reunat pois terävällä veitsellä.
Kostuta leipäviipale maidolla (noin 1 tl). Levitä leivän päälle 1 rkl paprika-cashewtahnaa. Nosta päälle toinen leipäpala ja kostuta se maidolla. Levitä toiseen kerrokseen 1 rkl punajuurihummusta. Nosta päälle kolmas leipäviipale ja kostuta myös se maidolla. Kokoa näin neljä pientä voileipäkakkua.
Levitä voileipäkakkujen päälle ja reunoille tuorejuustoa. Koristele kakun pinta haluamallasi tavalla esimerkiksi iduilla ja kurkusta leikatuilla suikaleilla. Koristelussa voit käyttää mielikuvitustasi.
Vinkki! Hummusta tulee reilusti (noin 3 dl). Tarjoa loppu punajuurihummus dippinä tai levitteenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kasvisvoileipäkakkuna resepti on harhaanjohtava, sillä se sisältää liivatetta.
Ei vatsavaivoja
9 vuotta sitten
Onko mikään resepteistä laktoositon?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Ei vatsavaivoja, useista resepteistä löytyy myös laktoositon vaihtoehto tai ne voi helposti muokata laktoosittomiksi valitsemalla laktoosittomia maitotuotteita. Esimerkiksi näiden minivoileipäkakkujen valmistukseen voi hyvin käyttää laktoositonta maitojuomaa ja laktoositonta tuorejuustoa.
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Kervinen76 ja kiitos palautteestasi! Kyseessä on pieni, leivosmainen voileipäkakkunen. Ohjeen mukaiset ainesten määrät on todettu toimiviksi K-Koekeittiöllä, mutta toki reseptin määriä ja annostusta voi lisätä oman makunsa mukaan.
Kervinen76
9 vuotta sitten
Niin siis tää on joku mininen leipänen, eikö? Nimittäin jos kostutus on 1 teelusikka/ siivu , ni ei kovin iso käntty ole kyseessä. Ja täytettä tulee ruhtinaallinen 1 ruokalusikka/väli.. mahtaa olla mehukas ja maukas leipä. Epäilempä. =D