
Kuivahtiko leipä? Katso vinkit kuivan leivän käyttöön ruoanlaitossa!
Julkaistu 2.7.2024Milloin viimeksi olet poiminut leipähyllystä punalaputetun aleleivän tai unohtanut leivänkannikan kuivahtamaan paperipussiin? Ei hätää, niistä syntyy vielä vaikka mitä!
Vanhaksi mennyt leipä on suurimpia aiheita ruokahävikkiin. Parasta ennen -päiväystä lähestyvät aletuotteet ja kaapin perälle unohtuneet raaka-aineet ovat kuitenkin kelpo ruokaa, kunhan ne käyttää pian ostamisen jälkeen. Kauppalaskukin voi pienentyä huomattavasti, kun hävikin määrä vähenee.
Miten kuivahtanutta leipää kannattaa käyttää?
Muruna
Leipämuru-lehtikaalipastassa kuivahtanut maalaisleipä kuullotetaan valkosipuliöljyssä rapeaksi muruksi lehtikaalipastan päälle. Leivänmuruilla korvaat myös pinjansiemenet pestossa! Aina toimii myös isoäitien niksi: anna leivän kuivahtaa kunnolla korpuksi ja jauha korppujauhoksi. Ruisleipäkorppujauhoista saat kaikista maistuvimman ja rapeimman kuorrutuksen silakkapihveille.
Paloina
Kuivasta leivästä on myös isompina paloina vaikka mihin! Ihanaa on esimerkiksi italialainen panzanella-salaatti, jossa leivänpalat imevät mehukkaiden tomaattien mehut sisuksiinsa.
Kokonaisena
Monelle tuttu keino hyödyntää kuivahtaneet leivät lämppäreihin. Lämppäreihin uutta makua saat, kun teet ne kreikkalaisittain maustaen.