Syö hyvin ja voi paremmin
Päivitetty 13.3.2019Vuoden pimeimpään aikaan on erityisen tärkeää huolehtia kokonaisvaltaisesti omasta hyvinvoinnistaan. Uskomme, että hyvinvoinnin perusta on monipuolinen ravinto. Pirteää kehoa ja mieltä ylläpitää ravinnon lisäksi riittävä lepo, oikeanlainen liikunta ja stressistä palautuminen.
Sydäntalvella pureudumme ruoan hyvään tekevään voimaan
Kaamosaikaan ihmisen keho ja aivot ovat väsyneempiä kuin normaalisti valon puutteen vuoksi, ja haluammekin auttaa suomalaisia huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan kokonaisvaltaisesti. Omaa jaksamistaan pimeän aikaan on hellittävä ja hoivattava erityisesti nykyisessä digitaalisessa, suoritus- ja tulospaineisessa yhteiskunnassa, ettei väsytä ja stressaa itseään enää enempää kaamosaikaan. Tässä tärkeimpinä helpottajina ovat lepo sekä monipuolinen ravinto.
Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi on?
Se tarkoittaa tasapainoa ihmisen fysiologiassa, joka vaikuttaa suoraan henkiseen ja fyysiseen suorituskykyyn. Kun kehon toiminnat ovat tasapainossa, ihminen voi hyvin. Tähän liittyy vahvasti riittävän unen saanti sekä ravinto, joka rauhoittaa uneen, voimaannuttaa liikkumaan ja virkistää aivoja sekä sydäntä. Lisäksi siihen liittyy suoliston toiminta, joka on kytköksissä edellisiin. Unohtamatta mielen rauhoittamista, sydänterveyttä ja elimistön kuntoa edistävää liikuntaa.
Itsensä hoivaaminen kokonaisvaltaisesti on siis omahoitoa monipuolisella ravinnolla, unella, pysähtymishetkillä, saunalla, kevyellä liikunnalla sekä sosiaalisesti rikkailla vuorovaikutustilanteilla, kuten perheen ja ystävien yhteisillä ruokahetkillä.
Oman ruokareviirin laajentaminen edesauttaa merkittävästi omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Hyvinvointivinkit kaamoksen taltuttamiseen
Kaamos vaikuttaa moneen suomalaiseen erityisellä tavalla. Elimistö luulee pimeyttä yöksi ja olo tuntuu uniselta usein jo iltapäivästä. Moni suomalainen vaipuu horrokseen, sietäen pimeää päivästä toiseen. Elämä tuntuu hetkellisesti pysähtyvän keskellä talvea.
Uni maistuu aiemmin ja mielellään myös hieman pidempään. Olo saattaa olla apea, eikä mikään oikein huvita. Lenkille ei viitsi mennä töiden jälkeen, koska on kylmä ja pimeä. Myös he, jotka uurastavat töiden lisäksi raskaasti urheillen vapaa-ajalla, voivat huomata lievän ärtymyksen nousevan pintaan. Treeni tuntuu tahmaiselta, koska kaamos vaikuttaa väsyttävästi. Kun energiaa ei ole samalla tavalla kuin kesällä, pinna voi olla kireällä.
Millä tavalla huomaa talven vaikuttavan omaan mielialaan ja jaksamiseen? Syökö enemmän hiilihydraatteja? Päätyykö suklaa helpommin ostoskoriin? Miten kaamosaikaan voisi piristyä, jotta energiaa olisi tarpeeksi ja mielikin pysyisi aurinkoisempana?
Millainen on kaamospersoonasi?
Meillä kaikilla on toinen minä, kaamospersoona, joka kukoistaa monta kuukautta vuodessa. Täältä saat selville joukon vinkkejä ja ruokia, mitkä voisivat auttaa sinua talvisin:
Seuraa Sodankylän selviytyjiä
Tammikuussa, kaamoksen pimeimpinä päivinä, selvitimme, pystyykö Sodankylä nujertamaan kaamosväsymyksen syömällä paremmin. Seuraa Tarjan, Matin, Stauffereiden ja Tean matkaa kohti valoa K-Supermarketin Youtubessa, Facebookissa ja Instagramissa.