Alivireinen

Alivireinen

Ei ole innokas aamuherääjä ja työpäivän jälkeen rojahdetaan heti sohvalle. Vapaat iltapäivät taittuu helposti tv:tä tuijottaen tai surffaten verkossa. Pimeys ja kylmyys aiheuttavat alakuloa ja liikunta maistuu usein vain viikonlopppuisin. Lautasella koreilee usein hiilareita ja mielialaa kohotetaan herkuilla.

K-Supermarket

Millainen kaamostyyppi on alivireinen?

Alivireinen tuntee alakuloa pimeydestä sekä kärsii kylmästä. Hän menee horrokseen talvisin ja on usein talvella muutenkin jatkuvasti hieman alamaissa. Hänen suustaan kuullaan usein, että talvisin tulisi vetää peitto korviin ja herätä vasta keväällä.

Oikeasti hän nukkuisi mielellään arkiaamuina tunnin pidempään ja iltapäivästä eteenpäin voisi katsella vaan tv:tä tai surffata netissä kynttilänvalossa. Sohva kutsuu anteliaasti työpäivän päätteeksi, vaikka lenkki puoliväkisin viikolla joskus onnistuukin. Ulkoilu sijoittuu lähinnä viikonloppuihin, mutta vetämätön olo voi saada valitsemaan mieluummin kotoisasti lämpöisen tunnelman vaikka ulkona olisikin valoisaa. Siksi syyllisyyden tunne kalvaa välillä, koska omaa hyvinvointiaan – eritoten monipuolista ruokavaliota ja liikuntaa – pitäisi myös muistaa hoitaa. Talvisin tuntuu, että vatsakin on vähän tukossa. Lautaselle löytyy useimmiten valkoista pastaa sekä muita runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. Alivireinen kohottaa omaa mielialaansa herkuilla, suklaalla tai muulla makealla. Eritasoisia Alivireisiä esiintyy käytännössä meissä kaikissa Suomessa asuvissa.

Mutta ei hätää, tie omaan hyvinvointiin kulkee vatsan kautta ja ratkaisu on simppeli: syö hyvin, voi paremmin.

Mistä lisää energiaa?

Minkälaiset asiat piristävät mieltä? Voisiko niitä lisätä talvella omaan arkeen enemmän? Itseään on äärimmäisen hyvä muistaa helliä ja hoitaa talven aikana, kun pimeys on voimakkaimmillaan. Kaamosaika on siksi hyvää palautumisen aikaa. Eli ei tarvitse kantaa murhetta, jos sohva vetää välillä vahvasti puoleensa. Palautumista tukevat rauhoittumishetket, sopivasti piristävä liikunta sekä nautinnollinen ja monipuolisesti erilaisia ravintoaineita sisältävä ruoka.

Hyviä vireyttä lisääviä ravinto-aineita ovat folaatti ja rauta. Folaatti eli foolihappo on tärkeä vireyden lähde, jota löytyy erityisesti vihreistä salaattikasveista sekä kaaleista. Folaatti on B-ryhmän vitamiini ja siksi tärkeä mm. hermostolle. Lisäksi on hyvä huomioida tarpeellinen raudan saanti. Ilman rautaa olo on nopeasti väsynyt ja voimaton. Rauta yhdistetään punaiseen lihaan, mutta hyviä lähteitä ovat myös maksa, ruisleipä, linssit, kikherneet, simpukat, paprika, parsakaali, pinaatti, luumut, rusinat ja viikunat.

Sitrushedelmät, eli C-vitamiini, lisäävät raudan imeytymistä. Kalsiumia sisältävä ravinto taas haittaa imeytymistä. Kalsiumia on maitotuotteissa, joten olisi hyvä syödä maitotuotteet ja rautaa sisältävät ravintoaineet eri aterioilla.

On hyvä huomioida, että liiallinen sokerin syöminenkin voi väsyttää. Makeanhimoaan voi hallita monipuolisella ruokavaliolla ja tasaisella ateriarytmillä. Liian vähäinen syöminen heikentää oloa, liiallinen syöminen väsyttää.

Suoliston hyvinvointia on lisäksi hyvä miettiä, koska tuhti olo vie virtaa pois. Vatsalle siis kuituja marjoista, hedelmistä ja kasviksista, jotta suolisto voi hyvin. Myös liikunta auttaa suoliston toiminnassa. On hyvä liikkua kuitenkin itseään kuunnellen, ei pakosta. Jos muuten liikkuu aktiivisesti pitkin vuotta, kaamosajan voi ajatella vaikka keholle ja mielelle palauttavana ajanjaksona. Tällöin ei pidä liikkua hampaat irvessä, vaan suosia hyötyliikuntaa, rauhallisia kävelylenkkejä sekä kokeilla kehoa ja mieltä tasapainottavia lajeja, kuten jooga tai asahi. Rauhaa ja lempeää mieltä tuo lisäksi saunominen tai lämmin kylpy.