Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Koverra kukkakaalista hieman kantaa irti ja paloittele kanta muutamaan osaan. Jätä kukkakaali muuten kokonaiseksi. Keitä kukkakaalia ja kantapaloja suolavedessä noin 6 minuuttia. Kaada vesi pois ja nosta kukkakaali leikkuulaudalle. Anna sen hieman jäähtyä. Halkaise kukkakaali ja viipaloi puolikkaat. Siirrä kukkakaalit laakealle vadille.
Valuta tonnikalat, hienonna punasipuli ja ruohosipuli. Lisää kaikki ainekset kukkakaalien päälle.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään (korianterinsiemenet kuivalla pannulla paahdettuina ja huhmaressa murskattuina) ja kaada kastike kukkakaalien päälle. Tarjoa salaatti haaleana tai kylmänä leivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.