Napolin pasta ja uunikirjolohipalat on maukas ja terveellinen pasta- ja kalaruoka koko perheelle. Tarjoa pastan ja kalan kylkeen lisäksi tuoretta leipää.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Lohko munakoiso, kesäkurpitsa ja kuoritut sipulit. Viipaloi sellerinvarret ja halkaise tomaatit. Pane kasvikset kulhoon. Sekoita joukkoon öljy, balsamiviinietikka, timjami, oregano, suola ja mustapippurirouhe.
Levitä kasvikset uunipannuun leivinpaperille. Leikkaa kirjolohifilee annospaloiksi. Pane lohipalat voideltuun uunivuokaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Työnnä uunipannu 225-asteisen uunin keskitasolle ja kalavuoka alas ritilälle. Kypsennä kasviksia noin 15 minuuttia. Kääntele lastalla kypsennyksen puolivälissä.
Ota kasvikset pois uunista. Nosta kalavuoka uunissa ylemmäksi ja jatka kypsentämistä vielä noin 10 minuuttia.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada kasvikset kuuman pastan joukkoon. Ripottele pinnalle tuoretta basilikaa ja parmesaaniraastetta. Tarjoa lisäksi tuoretta leipää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.