
Kesäkurpitsa on monipuolinen vihannes. Kesäkurpitsa taipuu salaatteihin, keittoihin, pataruokiin, paistoksiin ja jopa kakkuun sekä hilloksi. Myös kesäkurpitsojen kukat ovat syötäviä – koristele niillä salaatit sekä kesän juhlaruoat.
Kesäkurpitsa on todellinen moniottelija, joka sopii moneen ruokaan. Kesäkurpitsa muistuttaa ulkonäöltään serkkuaan kurkkua. Sen malto on vaalea ja huokoinen. Tavallisimmin kesäkurpitsat ovat vihreitä, mutta on olemassa myös keltaisia kesäkurpitsoja.
Kesäkurpitsa säilytetään viileässä, mutta kurkun tavoin kesäkurpitsa vahingoittuu ja paleltuu helposti liian kylmässä. Säilytä sitä mieluiten huoneenlämmössä, jossa se säilyy noin viikon. Koska kesäkurpitsassa on ohut kuori, se kolhiintuu herkästi kuljetuksen aikana.
Kesäkurpitsaa voit syödä raakana sellaisenaan ja käyttää salaatteihin, mutta se kestää hyvin myös kypsennystä. Myöskään keittoon kesäkurpitsaa ei tarvitse kuoria.
Raakaa kesäkurpitsaa voi käyttää kurkun tavoin, mutta parhaimmillaan kesäkurpitsa on kypsennettynä. Kokeile sitä erilaisiin keittoihin ja patoihin tai esimerkiksi lasagneen. Kesäkurpitsan kumppaniksi erilaisiin ruokiin sopivat hyvin sienet, sipulit, tomaatit ja sitruuna sekä monet yrtit, kuten basilika, oregano ja minttu. Mieto kesäkurpitsa loistaa myös leivonnassa tuoden leivonnaiseen hauskaa väriä.
Mustakaali eli cavolo nero on monipuolinen kaalikasvi, joka sopii niin keittoihin, patoihin, pastoihin kuin lämpimiin salaatteihinkin. Mustakaalin käyttö on helppoa, sillä sen napakat lehdet kestävät hyvin kypsennystä ja tuovat ruokaan runsaasti makua. Tutustu mustakaalin valmistukseen ja löydä parhaat resepti-ideat arkeen.
Kyssäkaali eli kaalirapi on monelle vielä tuntematon, mutta tutustumisen arvoinen juuresta muistuttava kaalilajike. Tämä kauniin vaaleanvihreä ja rapea kaali yhdistää kaalin ja retiisin parhaat puolet, ja sen mieto, hieman makea maku tekee siitä monikäyttöisen raaka-aineen niin salaateissa, keitoissa kuin uuniruoissakin. Nyt jos koskaan on oikea hetki ottaa kyssäkaali osaksi omaa ruoanlaittoa!
Juurekset ovat edullisia, monipuolisia ja herkullisia ympäri vuoden. Kokosimme yhteen 10 inspiroivaa juuresreseptiä, joiden avulla valmistat erilaisia juuresruokia lisukkeista pääruokiin ja leivonnaisiin. Kokeile rohkeasti myös harvemmin käyttämiäsi juureksia ja löydä uusia suosikkeja ruoanlaittoon. Ostamalla lähellä tuotettuja juureksia tuet samalla seutusi lähituottajia!
Sipuli tuo ruokaan makua, makeutta ja rakennetta, mutta aina sitä ei voi tai halua käyttää. Millä korvata sipuli ruoanlaitossa? Kokosimme parhaat vaihtoehdot kelta-, puna- ja salottisipulin korvaamiseen.
Kaalilaatikko on perinneherkku, joka lämmittää joka kerta yhtä lailla. Toisaalta vaihtelu virkistää – valmista lempiruokaasi joskus eri vivahteella. Kokeile kaamoksen aikaan, lohturuokanakin se toimii!
Pohditko, miten voisit syödä enemmän kasviksia päivittäin? Sen lisäksi, että kasvisten syönti edistää terveyttä, sesongin kasvikset ovat usein myös edullisia. Yli puoli kiloa kasviksia saa yllättävän helposti ujutettua eri aterioihin päivän mittaan. Lisää siis kasviksia ruokavalioosi ja syö hyvin!
