Karpalo on hapan herkku
Julkaistu 26.6.2024Karpalo on kirpeän hapan supermarja, joka sopii erinomaisesti jälkiruokiin, leivoksiin, keittoihin, juomiin ja riistaruokien kyytipojaksi. Karpalosta saa myös herkullista hyytelöä sekä marmeladia. Karpalosta nautitaan ympäri vuoden, mutta erityisesti jouluna.
Missä karpalo kasvaa?
Karpalo on pohjoisen marja, mutta sitä kasvaa ympäri Suomen. Isokarpaloa tapaa koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta, ja pikkukarpaloa pääosin Pohjois-Suomessa. Kyseessä on siis kaksi eri lajia, jotka eroavat toisistaan pääosin kooltaan, mutta kummatkin sopivat herkutteluun yhtä hyvin. Isokarpalo on näistä kuitenkin yleisemmin tunnettu.
Milloin karpaloita poimitaan?
Karpalon poiminta-aika ulottuu syyskuun loppupuolelta lumien tuloon saakka, mutta sitä voi poimia myös lumen alta keväällä – tällöin marjan sokeripitoisuus on kasvanut sekä happamuus vähentynyt.
Mitä tehdä karpaloista?
Karpaloa käytetään perinteisesti erityisesti joulunajan juhlapöydissä, mutta se sopii herkutteluun ympäri vuoden. Joulupöytään sopii ihanasti vaikkapa juhlava karpalo-ricottatorttu, kesäkuumalla viilentää raikas janojuoma, karpalomocktail.