Kalan maustaminen

Kalan maustaminen

Kala on siitä hieno raaka-aine, että se on herkullista miedosti maustettuna, mutta sopii myös vahvempien makujen kanssa. K-Citymarket Launeen kalatiskin Niina Peltonen kertoo parhaat vinkkinsä kalan maustamiseen.

1. Älä liioittele suolaa

Olipa kyseesäs mikä tahansa kala, pahin virhe maustamisessa on ylisuolaus. Laita siis suolaa ruoanvalmistusvaiheessa mieluummin vähemmän kuin enemmän - suolaa saa tarvittaessa aina lisättyä valmiiseen ruokaan.

2. Kokeile aasialaisittain

Varsinkin vaaleat kalat, kuten siika, kuha ja hauki, ovat maukkaita lähes sellaisenaan, mutta ne sopivat hyvin myös mausteisempiin ruokiin. Esimerkiksi aasialaisessa keittiössä käytetään raaka-aineena paljon kalaa. Kokeile esimerkiksi aasialaista lohta tai lohitatakia.

Pestokala kuvitus

3. Yhdistä pesto graaviin

"Olemme kokeilleet palvelutiskillä erilaisia mausteyhdistelmiä, ja oman keittiömme graavattu pestolohi on saanut hyvin siivet alleen", kertoo K-Citymarket Launeen Niina Peltonen.

4. Marinoi sopiva aika

Kalafileetä ei kotona kannata marinoida liian pitkään. Sopiva aika fileen paksuudesta riippuen on puolesta tunnista pariin tuntiin. Kokeile marinoituja silakoita tai pikamarinoitua uuniseitiä.

Kurkkulohi kuvitus

5. Mausta kala kastikkeella

Kastikkeella saa miedompaankin kalaan mukavasti makua. Kokeile Niinan helppoa kastikeohjetta: "Kermaviiliin tilliä, aromisuolaa ja sitruunaa - sitten hetkeksi jääkaappiin maustumaan".