Ruokareviiritutkimus: Suhde joulun perinneruokiin

Ruokareviiritutkimus: Suhde joulun perinneruokiin

Otimme selvää suomalaisten suhtautumisesta joulun perinneruokiin. Ovatko suomalaiset valmiita laajentamaan joulun ruokareviiriä uusilla mauilla?

Jouluruokiin kaivataan vaihtelua

Vaikka joulu on edelleen suomalaisten mielissä perinteinen juhla, 80 % kertoo kaipaavansa vaihtelua joulupöytään.

Uusia reseptejä kokeillaan erityisesti joulun jälkiruokatarjoiluissa. Arkiruokanakin vauhdikkaasti yleistynyt sushi hiipii myös jouluun, sitä olisi valmis kokeilemaan 15 % suomalaisista myös joulupöydässä.

Myös perinteitä halutaan säilyttää, sillä 50 % suomalaisista on valmiita tuunaamaan joulupöydän tarjoiluja ja 24 % sanoo voivansa uudistaa joulupöydän tarjoiluista puolet.

”Joulun suosituimmat tuotteet pysyvät aika lailla samoina vuodesta toiseen. Kinkuista pienemmät kinkut kasvattavat osuuttaan, mutta myös kalkkunan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna odotamme, että yhä useampi ostaa kinkku- ja kalkkunaviipaleita. Perinteisten valmislaatikoiden rinnalle on nousemassa bataattilaatikko ja punajuurilaatikko", kertoo Keskon tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen.

Jouluruokien valmisteluihin käytetty aika pysynyt samana

Suomalaiset aloittavat jouluvalmistelut ajoissa. Pyhäinpäivä marraskuun vaihteessa käynnistää osalla jo jouluvalmistelut, mutta suurimmalla osalla tutkimukseen vastaajista valmistautuminen jouluun alkaa joulukuun alussa.

Jouluruokia myös valmistellaan pitkään: 35 % vastaajista käyttää valmisteluihin 6–10 tuntia ja 29 % valmistelee joulua useamman päivän ajan. Kyselyyn vastaajat arvioivat jouluruokavalmisteluihin käytetyn ajan pysyneen viime vuosien ajan suurin piirtein samana.

Tarjoilujen valintoihin vaikuttaa eniten halu hemmotella itseä ja läheisiä. Seuraavina valintoihin vaikuttavina mainitaan perinteet, ruoan alkuperä ja hinta. 69 % suomalaisista valmistaa jouluruoat itse käyttäen puolivalmisteita ja ostaa osan valmiina. 28 % sanoo valmistavansa jouluruoat alusta asti itse.

Suosituimmat joulureseptit pitävät pintansa – uudet kokeilut tehdään jälkiruokiin

75 % sanoo kinkun kuuluvan joulupöytään, mutta vähän erikoisempiakin reseptejä ollaan valmiita kokeilemaan. Sushia olisi valmis kokeilemaan 15 % K-ryhmän tutkimuksen vastaajista. Uusia reseptejä ollaan valmiita kokeilemaan etenkin joulun jälkiruokatarjoiluissa, esimerkiksi päärynäpiirakka ja kaneli-mascarpone -reseptiä voisi kokeilla 42 % suomalaisista.

K-Ruoka-sivujen reseptianalytiikkaa tarkastellessa paljastuu, että glögijuustokakku on ollut joulureseptien ykkössijalla jo vuodesta 2014. Top 10 -listalta on tippunut pois vuoden 2015 jälkeen imelletty perunalaatikko. Sen sijaan bataattilaatikko, karjalanpaisti ja punajuurilaatikko ovat olleet kaikki kymmenen suosituimman reseptin listalla vuodesta 2014 lähtien. Erityisesti taatelikakun, punajuurilaatikon ja bataattilaatikon suosio on hyvässä kasvussa, kun verrataan reseptien katseluita 2014–2017. Karjalanpaistin suosio on pysynyt tasaisempana ja se kipuaa kärkisijoille vuodesta toiseen.

Top 10 -joulureseptit K-Ruoka.fissä (2017):

Mausteinen glögijuustokakku

(ykkössijalla vuodesta 2014 alkaen) Mausteinen glögijuustokakku 2018 artikkelikuva

Punajuurilaatikko

Punajuurilaatikko 2012 artikkelikuva

Karjalanpaisti

Perinteinen karjanpaisti 2016 artikkelikuva

Bataattilaatikko

Helppo bataattisoselaatikko artikkelikuva

Taatelikakku

Omena-taatelikakku 2012 artikkelikuva

Graavilohi

Joulumaustettu graavilohi 2017 artikkelikuva

Mummun piimäkakku

Mummun piimäkakku 2010 artikkelikuva

Jouluinen piparijuustokakku

Jouluinen piparijuustokakku 2017 artikkelikuva

Porkkanalaatikko

Perinteinen porkkanalaatikko 2018 artikkelikuva

Sekahedelmäsoppa

Sekahedelmäkeitto artikkelikuva

Lähde: Tutkimus Kylä-asiakasyhteisön kuluttajapaneelissa toteutettiin marraskuun 2018 lopussa ja kyselyyn vastasi 1078 kuluttajaa.

Lue lisää ruokareviiritutkimuksesta

Sinua saattaisi kiinnostaa