Hyppää sisältöön
Minttu (1440x550)

Minttu on monipuolinen yrtti

Päivitetty 31.1.2025

Raikas ja monipuolinen minttu sopii erinomaisesti niin ruokiin, juomiin kuin jälkiruokiinkin. Yleensä ihmiset käyttävät ruoanlaittoon perinteistä viherminttua, mutta kokeiluun voi laittaa myös nimensäkin mukaisesti vahvempiaromisemman vahvan mintun tai pehmeästi anikselta maistuvan aasian mintun. Mausta seuraava ateriasi ihanan raikkaalla mintulla!

Voiko mintun varret käyttää?

Mintun varret voi käyttää ruoanlaittoon ja niissä on melkein yhtä paljon makua kuin lehdissäkin! Napsi varret pienemmiksi vaikkapa saksilla ja lisää vain ruoan joukkoon.

Miten säilyttää minttu?

Kaupasta ostetun ruukkumintun voi säilyttää esimerkiksi jääkaapin vihanneslokerossa 2-5 asteessa. Jos tuoretta minttua on paljon, sen voi myös pakastaa silputtuna tai kuivata ja käyttää myöhemmin ruoanlaittoon. Muista, että reseptissä yksi teelusikallinen kuivaa minttua vastaa yhtä ruokalusikallista tuoretta yrttiä!

Minkä kanssa minttu sopii?

Ruoanlaitossa minttu on ehdoton lampaan kaveri esimerkiksi marinadin ja kastikkeen muodossa. Mintulla tuot uutta makua myös erilaisiin kasvis- ja kalaruokiin sekä salaatteihin ja kastikkeisiin. Mintun raikas maku sopii ihanasti myös makeisiin herkkuihin! Kokeile sitä hedelmäsalaatissa, leivonnaisissa sekä vanukkaiden, kiisseleiden ja marjakeittojen mausteena. Minttu on myös kesän kakkujen ja muiden herkkujen kaunis koristaja sekä erinomaisen raikas mauste hellepäivien janojuomaan.

Osta yrtit K-Ruoan verkkokaupasta

Yrtit hurmaavat ruoanlaitossa