Kääretortut

Kääretorttu on helppo ja nopea, ja taipuu myös leivoksiksi, kakuksi ja upeaksi jälkiruoaksi. Ryhdy kääretorttutaituriksi!

Voit muokkailla kääretortun perusohjetta lempimakujesi ja -täytteittesi mukaan lukemattomilla tavoilla.

Kääretortun perusohje

Pohja
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
¾ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 dl marjahilloa, -sosetta tai -survosta

Näin onnistut!

• Kääretortun jauhoista osan kannattaa olla tärkkelyspitoisia jauhoja, kuten peruna-, maissi- tai ohratärkkelysjauhoja. Pelkillä vehnäjauhoilla leivottu pohja repeilee herkästi käärittäessä.

• Gluteeniton kääretorttu syntyy käyttämällä 1 ½ dl perunajauhoja tai 1 dl perunajauhoja ja 3 rkl kaakaojauhetta. Myös mantelijauheen (1 dl) ja perunajauhojen (½ dl) yhdistelmä toimii hyvin.

• Levitä taikina tasaisesti leivinpaperin päälle. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 7–10 minuuttia.

• Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Voit käyttää sokerin sijaan myös esimerkiksi tomusokeria, leseitä, manteli- ja pähkinärouhetta tai kookoshiutaleita.

• Täytä ja rullaa kääretorttu heti, kun pohja on jäähtynyt. Täytteiksi sopivat lähes kaikki marjat tuoreina, soseina, survoksina ja hilloina. Monet hedelmät tuoreena, raasteena tai säilykkeinä ovat hyviä täytteitä. Kokeile täytteenä myös vanilja- ja sitruunakiisseliä. Vaahtoutuva vaniljakastike, maustetut rahkat ja tuorejuustot sopivat paitsi tortun täyttämiseen myös kuorruttamiseen.

• Kääretortun voi kääriä pitkältä tai lyhyeltä sivulta. Kun käärit tortun lyhyeltä sivulta, saat suuret viipaleet esimerkiksi kääretorttuleivoksiin. Käytä käärimisen apuna torttupohjan alla olevaa leivinpaperia. Kääriminen on helpompaa, jos pohja ei ole liian paksu.

• Nosta kääretorttu kylmään ja anna sen tekeytyä sauma alaspäin ennen leikkaamista.

Kääretortun monet muodot

1. Kääretorttukakku

Valmista kääretorttu perusohjeen mukaan. Kuorruta kääritty torttu kerma-rahkaseoksella (1 dl kuohukermaa ja 1 dl maitorahkaa). Koristele kakun pinta esimerkiksi paahdetuilla kookoshiutaleilla tai mantelilastuilla, koristerakeilla tai suklaarouheella. Voit kuorruttaa kakun myös kaulitulla sokerimassa- tai marsipaanilevyllä tai suklaakuorrutuksella. Tähän malliin syntyvät Pääsiäisen kääretorttu, Jouluhalko, Raidallinen mustaherukkakääretorttu ja Puolukka-suklaakääretorttu.

2. Kääretorttutorni ja -kukka

Leikkaa valmis kääretorttu noin 2 cm viipaleiksi ja kokoa viipaleista vadille torni tai asettele ne kukan muotoon. Kuorruta tai koristele kakku kermavaahtopursotuksilla sekä tuoreilla hedelmillä tai marjoilla. Miten olisi Mangotäytteinen kääretorttutorni tai Mansikka-suklaaruusukakku?

3. Täytekakku kääretorttupohjista

Leivo kaksi kääretorttupohjaa. Kokoa pohjista 2- tai 4-kerroksinen suorakaiteen muotoinen kakku haluamallasi täytteellä. Kakun voit jättää reunoilta kuorruttamatta. Koristele pinta esimerkiksi kermavaahtopursotuksilla ja marjoilla. Tässä mainioita täytekakkureseptejä: Aprikoosi karkkikakku äidille, Pashatorttu ja Jogurtti-raparperitäytekakku.

4. Kääretorttuleivos

Leivo kääretorttu perusohjeen mukaan. Voit kääriä pohjan myös lyhyeltä sivulta alkaen, jolloin saat paksun rullan. Leikkaa torttu viipaleiksi ja nosta ne vadille. Koristele leikkauspinta kermavaahdolla tai tuorejuustokuorrutuksella. Ripottele pinnalle esimerkiksi marjoja, suklaarouhetta tai koristerakeita. Kauniita leivoksia saat myös nostamalla leveät torttuviipaleet yksittäin paperisiin leivosvuokiin. Koristele leivosten pinta halutessasi. Lähde leivoslinjalle näillä resepteillä: Kinuski-nougatkääretorttu ja Suklaarusina-rommikääretorttu.

5. Charlotta eli charlotte russe

Leivo kääretorttu perusohjeen mukaan. Vuoraa noin 2 litran pyöreäpohjainen kulho tai tasapohjainen kakkuvuoka ensin tuorekelmulla ja sitten ohuilla (noin 1 cm) kääretorttuviipaleilla. Valmista kerma-rahkahyytelö ja nostele se vuokaan kääretorttuviipaleiden päälle. Anna hyytyä kylmässä ja kumoa tarjoiluvadille. Voit täyttää charlotan myös jäätelöllä. Koristele halutessasi kermavaahtoruusukkeilla. Otetaanko ensin työn alle Unelmien charlotta, Appelsiini-aprikoosicharlotta, Charlottajäädyke, Lakkacharlotta vai Marjacharlotta?

 

Teksti: Annika Elomaa / A-lehdet Dialogi Oy
Kuva: Tommy Selin

 

Kääretorttu monessa muodossa

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.