Hyppää sisältöön
Maakuntien parhaat: Kanta-Häme

Maakuntien parhaat: Kanta-Häme

Julkaistu 28.5.2018

Kantahämäläiset pitopöydät notkuvat nykyäänkin, ja juhliin valmistetaan sahtia kahta sorttia, naisille ja miehille omansa. Maakunta on Lopen perunoiden lisäksi kuuluisa nykyään myös trendikkäästä talkkunasta.

Sahtia Lammilta ja Lopen perunaa 

Perunaa, maitoa ja viljaa. Niistä koostui aikanaan hämäläisten ruokavalio. Aterioita täydennettiin sianlihalla ja suolakalalla. Kun vihannesten viljely yleistyi, lisääntyi juuresten ja kasvisten käyttö.

Perinteinen kesäruoka on iät ajat ollut talkkuna, joka perinteisesti nautitaan piimän tai viilin kanssa. Kanta-Hämeessä talkkuna valmistetaan melko karkeaksi jauhetusta, paahdetusta kaurasta ja ohrasta sekä herneestä. Marjoista ja talkkunasta valmistettuja ruokia kutsutaan pöperöksi. Kokeile lisätä talkkunaa myös lettutaikinaan tai rahkaan. Mustikoista ja talkkunasta syntyy myös näyttävä mustikka-talkkunajäädyke.

Vanha hämäläinen ruokakulttuuri pohjautuu rukiiseen hapanleipään ja sahtiin. Leipä leivottiin kahdesti vuodessa ja pujotettiin vartaisiin. Sahtia on valmistettu vuosisatojen ajan, ja se on myös rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Sahti on suomalainen suodattamaton olut, joka valmistetaan pääasiassa ohramaltaista ja maustetaan katajalla tai katajanmarjoilla. Suuriin pitoihin sahtikokit valmistivat erikseen naisille makeaa sahtia ja miehille vahvaa sahtia.

Runsas pitopöytä oli ja on edelleen juhlien keskipiste. Perinteisiä pitopöydän herkkuja ovat erilaiset kalaruoat, kuten sillit, savukalat ja graavattu lohi, salaatit, laatikot, piimäjuusto ja munajuusto, lihahyytelö sekä paisti ja keitetyt perunat. Pitopöytään on leivottu myös erilaisia leipiä, kuten piimälimppua ja imellettyä perunalimppua.

Erilaiset laatikot, eli loorat, kuuluvat juhlien lisäksi myös arkeen. Imelletty perunalaatikko, tuuvinki, on ollut suosittu viikonloppuruoka, mutta myös lanttu-, porkkana- ja maksalaatikoita on syöty paljon sekä myöhemmin makaronilaatikkoa. Peruna nauttii Hämeessä arvostusta, sillä maaperä sopii hyvin sen viljelyyn. Lopen hiekkaisilla mailla kasvatettu peruna tunnetaankin ympäri Suomen. Myös rukiista valmistettua mämmiä on alettu alun perin tekemään Hämeessä.

Hämäläisistä makkaroista tunnetuin lienee perinteinen verimakkara, mustamakkara. Tänä päivänä maakunnassa valmistetaan monenlaisten makkaroiden lisäksi mm. tilaviinituotteita, pienpanimo-oluita ja hunajatuotteita.

Kanta-Häme on julistautunut viralliseksi rapukunnaksi, sillä sieltä ravustetaan noin puolet kauden rapusaaliista. Nykyään maakunnassa kasvatetaan myös suomalaisia maatiaislajeja: Ahvenanmaanlampaita, kyyttöjä, villisikoja ja maatiaiskanoja.

3 x hämäläinen ruoka

Munajuusto

Piimästä ja munista valmistettu paistettu juusto.

Tuuvinki

Imelletty perunalaatikko, jota usein valmistettiin viikonloppuisin, nykyään lähinnä jouluruoaksi.

Lanttuhauta

Ylikypsäksi haudutettu lanttu, jota syödään perinteisesti joulun aikaan.