Kaamosmenu

Kaamosmenu

Nyt se on täällä: ensimmäinen menu, joka on luotu maailmaan, jossa aurinko ei paista. Voiko ruoka olla vastaus kaamosväsymykseen, josta kärsii jopa joka kolmas aikuinen Suomessa?

K-Supermarket Syksyllä 2018 yhteen kokoamamme joukko ruoan ja hyvinvoinnin asiantuntijoita istui pitkässä kokouksessa. Palaveri alkoi, kun oli pimeää, ja päättyi, kun oli pimeää. Kukaan osallistujista ei nähnyt pilkahdustakaan luonnonvalosta koko päivänä. He istuivat kaamoksessa.

Heillä syntyi ajatus: jos me Suomessa asuvat ihmiset elämme osan vuodestamme – pitkän osan elämästämme – keskellä pimeyttä, voisiko sitä piristää sillä ilmeisimmällä: ruualla? Voisiko ruoka olla vastaus jopa meitä kaikkia enemmän tai vähemmän koskettavaan, ikiaikaiseen ongelmaan, kaamosväsymykseen? Siis siihen alakuloon, josta kärsii jopa joka kolmas aikuinen Suomessa?

Luotu maailmaan, jossa aurinko ei paista

Syntyi ajatus erityisesti pohjoisille leveyspiireille räätälöidystä Kaamosmenusta, kenties maailman ensimmäisestä sellaisesta.

Millainen se olisi? Ainakin värikäs. Vähintään terveellinen. Kiva syödä. Luonnollisesti helppo valmistaa, koska jaksaminen on pimeydessä kortilla. Raaka-aineita siinä olisi kotoa sekä maailmalta. Mutta kaikkein eniten se olisi symboli jollekin suuremmalle: jaksamiselle keskellä pimeyttä. Se olisi meille erityisluontoisille suomalaisille.

Niin ravitsemusterapeutti Anette Palssa, hyvinvointivalmentaja Sanna Mämmi ja keittiömestari Alex Nurmi sytyttivät kirkasvalolampun ja ryhtyivät hommiin. Monen kokeilun, erehdyksen ja onnistumisen kautta se syntyi: maailman ensimmäinen Kaamosmenu.

Olkoon se K-Supermarketin ja sen satojen kauppiaiden kunnianosoitus jokaiselle pimeyden keskellä jaksavalle ihmiselle. Toivomme, että menu auttaa selättämään kaamoksen ja ruokkimaan hyvinvointia, hellien ja hoivaten koko kehoa. Ei siis muuta kuin porukka kasaan ja syömään!