Hyppää sisältöön
Basilika (1440 x 550)

Kuninkaallista basilikaa ei ole ruoassa koskaan liikaa

Päivitetty 6.1.2025

Basilika on aromikas yrtti, joka tunnetaan erityisesti pestosta sekä täydellisestä makuyhdistelmästä tomaatin ja mozzarellajuuston kanssa. Tunnistat basilikan sen vahvoista, vihreistä ja kiiltävistä lehdistä sekä valloittavan voimakkaasta tuoksusta, joka on upea sekoitus anista, neilikkaa, sitrushedelmiä, kanelia ja kamferia.

Miten kaupan basilikan saa säilymään?

Kun ostat kaupasta basilikaruukun, pidä huoli, ettei se pääse kotimatkalla kylmettymään. Basilika on muita yrttejä hieman herkempi ja säilyy parhaiten huoneenlämmössä tai kesäaikaan ulkona. Basilika nauttii auringosta ja siitä, että sen lehtiä nypitään pois säännöllisesti, vaikka lehdillä ei juuri silloin olisikaan käyttöä. Tällä tavalla basilika saa myös tilaa kasvattaa uusia, tuoreita lehtiä.

Kaikkein paras vaihtoehto basilikalle on altakasteluruukku, koska siinä basilikan mullan saa pysymään tasaisesti kosteana. Basilikan voi asettaa myös omassa muovisessa ruukussaan mukiin, kunhan muistaa kastella riittävän usein. Erityisesti kesällä auringon paistaessa jokapäiväinen kastelu on basilikalle hyväksi. Voidakseen hyvin yrtti tarvitsee 5–6 tuntia valoa päivässä, mutta liiassa auringossa lehdet kellastuvat.

Voiko basilikaa pakastaa?

Basilikan lehtien maku on parasta tuoreena, mutta niiden pakastaminenkin onnistuu helposti. Ethän laita yrttiä kuitenkaan jääkaappiin, sillä basilika tykkää lämmöstä. Basilikaa voi myös kuivata ja käyttää mausteena, mutta suuri osa aromista ja mausta häviää kuivausprosessissa.

Mitä tehdä nuupahtaneelle basilikalle?

Jos basilika näyttää hieman nuupahtaneelta, älä heitä sitä heti pois, vaan kastele ja nypi osa nuupahtaneista lehdistä pois. Yleensä näillä keinoilla tämä yrtti tokenee melko nopeasti, ellei nuupahtamisen syynä ole altistuminen viimalle.

Miten kasvattaa basilikaa itse?

Yksivuotisen basilikan kasvatus on mukavaa puuhaa! Yrtti on alkuperältään kotoisin Aasiasta ja Afrikasta ja lajikkeita on yli 150 erilaista. Voit esikasvattaa basilikan maaliskuussa tai kylvää suoraan siemenestä multaan toukokuussa. Basilika latvotaan, kun sirkkalehtien lisäksi on ilmestynyt muutama kasvulehti. Saat basilikan haaroittumaan tuuheaksi jatkamalla latvomista tämän jälkeenkin.

Mihin käyttää basilikaa?

Basilika on pehmeän makunsa vuoksi erittäin monikäyttöinen yrtti. Myös sen varret voit käyttää ruoanlaitossa, kunhan hienonnat ne pieneksi. Se sopii erinomaisesti valkosipulin pariksi pasta- ja kasvisruokiin, ja basilikaa voit lisätä tuomaan mukavaa vivahdetta myös erilaisiin tomaattipohjaisiin ruokiin. Basilika kuuluu olennaisesti myös pizzan tomaattikastikkeeseen. Basilika on erittäin helppo lisä salaattiin sellaisenaan tai salaatinkastikkeen mausteeksi. Kokeile tehdä basilikasta vaikka itse tehtyä pestoa!

Nappaa basilikat kätevästi verkkokaupasta

Yrtit hurmaavat ruoanlaitossa