
Tällä keltaisella, mehukkaan makealla marjalla on monta nimeä: lakka, muurain, valokki, hilla... Lakka on rakastettu herkku, joka voidaan nauttia sellaisenaan, hillona leipäjuuston kera tai upeana lisänä erilaisissa jälkiruoissa ja leivonnaisissa.
Lakka eli hilla sisältää C- ja E-vitamiineja sekä siitä löytyy karotenoidien muodossa A-vitamiinia. Lisäksi lakasta saa eri kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kaliumia sekä fenolihappoja. Lakka on myös runsaskuituinen marja.
Etelä-Suomessa lakka on valmis poimittavaksi heinäkuun puolenvälin jälkeen ja Pohjois-Suomessa elokuun alkupuolella. Lakka kasvaa parhaiten soisilla alueilla ja eniten satoa saadaan Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilta.
Sellaisenaan tuoreet lakat säilyvät hyvänä jääkaapissa muutaman päivän. Jos lakkaa haluaa säilöä pidempään, sen voi oikein hyvin pakastaa. Pakasta kokonaiset marjat pian poiminnan jälkeen pussissa tai rasiassa, ja lisää marjojen joukkoon pieni määrä sokeria. Näin pidät huolen, että lakan maku, väri sekä vitamiinit säilyvät paremmin pakkasessa. Lakkaa voi myös hillota, sillä se sisältää bentsoehappoa. Bentsoehappo edistää lakan säilymistä, kun kokonaiset marjat survoo ja säilyttää viileässä.
Lakka on suurta herkkua sellaisenaan ja se sopiikin mainiosti tuoreena puurojen, jogurttien tai rahkojen päälle. Lakkahillo on erityisen herkullista leipäjuuston kanssa ja se onkin perisuomalainen makea herkku. Lakka sopii hyvin myös erilaisiin jälkiruokiin, kuten jäädykkeisiin, vanukkaisiin ja smoothieihin.
Mansikka on joka kesän odotetuin herkku! Kotimaisen mansikan parhain sesonki on kesä-heinäkuussa ja sen takia mansikat yhdistetään erityisesti aurinkoisiin kesäpäiviin. Mansikat maistuvat sellaisenaan, mutta ne sopivat hyvin myös leivontaan ja jälkiruokiin. Perinteinen mansikkakakku kermavaahdolla onkin kesäisen kahvipöydän suosikki!
Mitä tehdä mansikoista, kun kaipaat kesäpöytään jotain uutta? Makea mansikka taipuu paljon muuhunkin kuin perinteiseen mansikkakakkuun: kokeile sitä raikkaassa salaatissa, suolaisessa focacciassa, kylmässä gazpachossa tai kesäisessä jälkiruoassa. Kokosimme erilaiset mansikkareseptit, joilla tuot mansikan lautaselle uudella ja herkullisella tavalla.
Mustikoista syntyy helposti kesän parhaat jälkiruoat, leivonnaiset ja välipalat. Kokosimme yhteen herkulliset mustikkareseptit, joista löydät ideat niin mehevään mustikkapiirakkaan, helppoon mustikkapaistokseen, raikkaaseen pannacottaan kuin näyttävään kakkuunkin. Tuoreet mustikat maistuvat parhaimmillaan kesällä, mutta myös pakastemustikoista onnistuvat monet ihanat mustikkaherkut ympäri vuoden.
Helppo marjapiirakka on kahvipöydän varma suosikki, joka onnistuu yhtä hyvin tuoreista marjoista kuin pakastemarjoista. Kun kaipaat nopeaa marjapiirakkaa arkeen, mökille tai kesäiseen juhlahetkeen, valitse mehevä vuokapiirakka, pellillinen jaettavaksi tai vaivaton piirakkapohja, joka valmistuu ilman turhaa säätöä. Ota talteen helpot piirakkareseptit ja ihanimmat ideat kesäpäivän herkkuihin!
Kesäleivonnaiset syntyvät parhaimmillaan kauden marjoista: mansikoista, mustikoista, vadelmista ja herukoista. Raikkaat ja helposti tarjottavat marjaleivonnaiset sopivat niin arjen kahvipöytään, mökille kuin kesäjuhliinkin. Kun mietit, mitä leipoa kesällä, ota talteen ideat helpoista kesäleivonnaisista mehevistä kakuista ja nopeista piirakoista herkullisiin leivoksiin, jotka onnistuvat vaivattomasti sesongin parhaista raaka-aineista.
