
Pakastevihannekset ovat arjen varma apu, sillä niistä valmistuvat helposti niin keitot, wokit, uuniruoat kuin lisukkeetkin. Kokosimme yhteen parhaat reseptit pakastevihanneksista sekä vinkit niiden valmistukseen, jotta saat pakastekasviksista kaiken irti.
Pakastevihannekset sopivat erinomaisesti keittoihin, sillä ne ovat valmiiksi pilkottuja ja kypsyvät nopeasti. Vihanneskeitto tai kasviskeitto pakastevihanneksista syntyy helposti lisäämällä joukkoon esimerkiksi perunaa, linssejä tai kermaa.
Pakastevihannekset voi valmistaa myös uunissa tai pannulla. Uunissa vihannekset saavat paahteista makua ja pannulla ne kypsyvät nopeasti esimerkiksi wokin tai lisukkeen pohjaksi.
Jauhelihakeitto valmistuu nopeasti, kun apuna käyttää valmiita peruna-keittojuureksia pakkasesta. Keitto on valmis puolessa tunnissa ja maistuu herkulliselta! Jauhelihat ruskistetaan kattilassa ja joukkoon lisätään vesi, mausteet sekä peruna-keittojuurekset. Viimeistele keittoannos tuoreella persiljalla!
Helpon kana-kookoskeiton saat pikapikaa pöytään, kun oikaiset pakastevihannesten avulla. Currytahnan tulisuutta taittaa mukavasti kookosmaito, joka antaa lempeää makuaan keittoliemeen. Viimeistele valmis keitto limetinmehulla ja tuoreella korianterilla.
Katkarapuwokki on nopea ruoka arkeen, sillä ruoka on vartissa valmis! Sulata katkaravut, keitä nuudelit, valmista nopea kastike ja paista wokkivihannekset pannulla. Lopuksi lisää kaikki ainekset yhteen ja viimeistele annos rapeilla suolapähkinöillä ja tuoreella korianterilla.
Valmista simppeli kanarisotto pitkäjyväisestä riisistä ja herne-maissi-paprika-pakasteesta! Kanasuikaleet ruskistetaan, sipulit sekä riisit kuullotetaan hetken aikaa ja lopuksi kaikki ainekset lisätään yhteen isoon kattilaan tai pannuun kiehumaan hiljalleen hetkeksi. Tarjoile valmis risotto vaikkapa mustaherukkahillon kanssa.
Kiusaukset ovat tunnettuja helppoudestaan, ja tämä kinkkukiusaus on suunniteltu erityisen simppeliksi! Sen kokkaamiseen tarvitaan vain peruna-sipulisekoitusta pakasteesta, saunapalvikinkkua, ruokakermaa ja mausteita. Tarjoa herkullinen kinkkukiusaus esimerkiksi etikkapunajuurien ja raikkaan salaatin kanssa.
Perinteinen pinaattikeitto on todella helppo tehdä: rasva, vehnäjauho ja maito sekoitetaan kattilassa, mukaan lisätään pakastepinaatti ja mausteet, ja koko komeutta keitetään muutama minuutti. Valmiin pinaattikeiton voi tarjota keitetyn kananmunan sekä ruisleivän kanssa.
Vihreä ja raikas hernepasta tuo vaihtelua arkiruokiin ja se maistuu koko perheelle! Pastaa varten valmistetaan lempeän makuinen kastike muun muassa pakasteherneistä, tuoreesta basilikasta ja ruokakermasta, jotka soseutetaan sopivaksi tahnaksi. Ainekset sekoitetaan yhteen ja valmiin annoksen päälle ripotellaan vielä tuoretta basilikaa.
Tonnikala-pastasalaatti on klassikko, joka on kuin paluu lapsuuden ruokapöytään! Kätevä salaatti syntyy helposti: makaronit ja herne-maissi-paprika-pakaste keitetään, tuoreet kasvikset ja juusto kuutioidaan, ja lopuksi kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Salaatin kannattaa antaa maustua ainakin pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.
Helppo kana-nuudeliwokki pelastaa arki-illan kiireessä! Wokki syntyy nopeasti pikanuudeleista, kanasta ja valmiista wokvihanneksista. Halutessa wokin sekaan voi lisätä tuoreita vihanneksia, kuten paprikaa ja sipulia. Tarjoa kana-nuudeliwokki tuoreen korianterin ja srirachakastikkeen kanssa.
Helppo kalakeitto valmistuu pakasteiden avulla. Lohikuutiot, keittojuurekset ja sipulikuutiot nopeuttavat ruoanvalmistusta, ja lopputulos on yhtä herkullinen kuin perinteinen kalakeitto. Lisää valmiiseen kalakeittoon hieman tuoretta tilliä ja tarjoile keitto leivän kanssa.
Hummus on kikherneistä valmistettu tahna, jota käytetään esimerkiksi leivän päällä, dippinä, salaateissa ja osana lämpimiä ruokia. Kokosimme yhteen vinkit hummuksen käyttöön ja maustamiseen sekä kahdeksan herkullista ideaa, joilla saat hummuksesta enemmän irti.
Raviolit, tortellinit ja tortellonit ovat helppo tapa valmistaa maukasta ruokaa kiireiseen arkeen. Täytetyistä pastoista syntyvät nopeasti niin pannuruoat, keitot kuin pastatkin. Kokeile herkullisia ravioli- ja tortellinireseptejä sekä löydä parhaat kastikkeet ja lisukkeet täytetyille pastoille.
Säilykeruoat ja kuiva-aineet ovat arjen todellisia pelastajia. Tomaattisäilykkeistä, pavuista, kikherneistä, linsseistä, tonnikalasta ja nuudeleista syntyy helposti herkullisia aterioita myös silloin, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Poimi parhaat ideat säilykkeistä valmistettaviin ruokiin sekä vinkit pitkään säilyvien ruokien hyödyntämiseen.
Perinteinen korvapuusti taipuu moneksi! Korvapuustipäivän kunniaksi voit kokeilla uusia täytteitä, leikitellä pullien muodolla tai valmistaa kokonaisen pellillisen jaettavaksi. Poimi ideat erilaisiin korvapuusteihin ja löydä oma suosikkisi.
Kasvispyörykät ovat helppo ja herkullinen tapa lisätä kasviksia ruokavalioon. Kasvispullat valmistuvat niin kasviksista kuin kasviproteiineista, ja ne sopivat arkeen esimerkiksi perunamuusin, kastikkeen tai raikkaan salaatin kanssa. Kokeile parhaat kasvispyörykkäreseptit ja löydä oma suosikkisi.
Proteiinipitoinen seitan kasvattaa suosiotaan etenkin kasvissyöjien ja vegaanien keskuudessa. Mutta mistä seitan tehdään ja miten sitä käytetään?
