
Meirami on alunperin Pohjois-Afrikasta ja Lounais-Aasiasta kotoisin oleva hienoarominen yrtti, jonka tunnistaa harmahtavista lehdistä. Suomessa meirami on yksi vanhimmista käytetyistä ja suosituimmista yrteistä. Meiramilla maustetaan perinteisesti erityisesti kaaliruoat ja hernekeitot, mutta meirami on yllättävän monipuolinen mausteyrtti. Ota talteen vinkit aromikkaan maustekasvin käyttöön!
Meirami ja oregano ovat lähisukulaisia, ne näyttävät ja maistuvat melko samanlaiselta ja oreganon toinen nimi onkin mäkimeirami. Meirami ei ole kuitenkaan maultaan yhtä voimakas kuin oregano.
Tuore meirami säilyy viileässä esimerkiksi jääkaapin vihanneslokerossa, mutta parhaiten meiramin hienot aromit saa säilöön kuivattuna tai pakastettuna. Mikäli reseptissä on käytetty kuivattua meiramia, muistisääntö auttaa: 1 teelusikallinen kuivattua meiramia vastaa 1 ruokalusikallista tuoretta meiramia. Sama sääntö pätee kaikkien yrttien käytössä. Meiramin voi myös pakastaa öljyyn ja käyttää myöhemmin ruoanlaitossa!
Meirami on perinteikäs kaaliruokien ja hernekeittojen maustaja. Meiramin aromaattinen maku sopii hyvin myös sieniruokiin, tomaattisiin ruokiin, erilaisiin paistoksiin ja muna- ja juustoruokiin. Meirami tuo houkuttelevaa makua myös makeisiin herkkuihin, esimerkiksi mausteena meirami on erinomainen uuniomenissa ja omenapiiraissa!
Kurkuma on inkiväärikasveihin kuuluva mauste, joka tunnetaan kirkkaankeltaisesta väristään ja miedon mausteisesta maustaan. Se on tärkeä ainesosa erityisesti intialaisessa keittiössä, jossa sitä käytetään muun muassa curryissa, riisiruoissa, keitoissa ja kastikkeissa. Kurkumaa myydään sekä jauheena että tuoreena juurena.
Tilli on tuttu kalan maustaja, mutta ainoa vaihtoehto se ei ole. Kalan ja lohen maustaminen onnistuu helposti monilla tuoreilla yrteillä, jotka tuovat ruokaan lisää raikkautta ja uudenlaista makua. Timjami, rakuuna, persilja tai korianteri sopivat kalalle eri tavoin, valinta vain riippuu kalalajista ja valmistustavasta. Näillä vinkeillä löydät parhaat yrtit kalalle ja ideat siihen, millä korvata tilli kalaruoassa!
